Back
Robert Kurvitz: Sacred and Terrible Air (EBook) 4 stars

Ehkä omalaatuisin tänä vuonna lukemani kirja

4 stars

Mieskolmikko kohtaa toisensa luokkakokouksessa, ja heitä yhdistää se, että he kaikki ovat etsineet parikymmentä vuotta aiemmin kadonneita ja kuoliaaksi arveltuja luokkatovereitaan. Yhdessä he lähtevät jatkamaan uusimpia vihjeitä, ja vaikka jäljittäminen näyttää epätoivoiselta, he eivät suostu luovuttamaan toivosta. Lukijaa johdatellaan ympäri rapistuvaa maailmaa, joka muistuttaa häiritsevällä tavalla omaamme mutta on selvästi fantasiaa. Ja kun toivo kadonneiden siskosten löytymisestä vähän kerrallaan haihtuu, haihtuu maailmakin ympäriltä. Lopun aikojen läheisyys on jatkuvasti läsnä, ja kaikki on koko ajan häiritsevällä tavalla viurahtanutta.

Myöhemmin kirjan maailman pohjalta on syntynyt peli nimeltä Disco Elysium, ja vaikka kirjan henkilöt ja tapahtumat eivät ole samoja kuin pelissä, on maailmassa ja monissa tarinan elementeissä huomattavaa yhtäläisyyttä.

Mielelläni olisin lukenut tämän viroksi, mutta en jaksanut nähdä niin paljon vaivaa että olisin hankkinut kirjan käsiini (löytyisi muuten Seinäjoen kirjastosta), joten luin englanninkielisen käännöksen.

@tml@urbanists.social Joo, tämä on aika mielenkiintoisella tavalla tehty harrastelijakäännös. Ihan hyvä sinänsä, ei isompia ongelmia, mutta ammattikääntäjä olisi tehnyt ehkä hiukan erilaisia, kerrontaa sujuvoittavia ratkaisuja. Mutta yllätyin silti käännöksen laadusta myönteisesti.

Kirjan ja pelin tarinat ovat täysin itsenäisiä, vain maailma on sama. Pelissä laajempi maailma on enemmänkin staattista taustaa ja siinä liikutaan koko ajan vain yhdessä kaupungissa, kun taas kirjassa maailma itsessään muuttuu koko ajan, niin itsestään kuin ihmisten tekojen seurauksena, ja siinä liikutaan laajoilla alueilla paikasta toiseen. Eli siinä mielessä, jos haluaa päästä uppoutumaan maailmaan paremmin, kannattaa ehkä lukea kirja ensin. Minä pelasin ensin, ja laajempi maailma ei tullut sillä tavalla iholle kuin kirjassa. Kummankin tarinassa on kuitenkin se yhtäläisyys, että vaikka niissä selvitetään rikosta, varsinainen selvityskohde on päähenkilöiden oma elämä.