Maagisen ajattelun aika

No cover

Marja (lääkäri) Haapio, Joan Didion: Maagisen ajattelun aika (Hardcover, Finnish language, 2012, Like)

221 sivua ; 18 cm, 221 pages

Finnish language

Published 2012 by Like.

No rating (0 reviews)

"Uuden vuoden ilta 2003. Joan Didion ja miehensä John Gregory Dunne ovat juuri palanneet sairaalasta, jossa heidän ainoa tyttärensä Quintana taistelee koomassa elämästä ja kuolemasta. He ovat asettuneet ruokapöytään, kun John kesken lauseen saa sydänkohtauksen ja kuolee siihen paikkaan. Neljäkymmentä vuotta kestänyt avioliitto on hetkessä ohi. Maagisen ajattelun aika on sekä rakkaudentunnustus aviomiehelle ja luotetulle, jota ei enää ole, että kertomus vuoden kestäneestä surutyöstä. Didion yrittää saada tolkkua viikoista ja kuukausista, joiden kuluessa hän joutuu kyseenalaistamaan kaikki aiemmat ajatuksensa sairaudesta, kuolemasta, järjissään pysymisestä tai elämästä yleensä. Kirjailija etenee onnellisten muistojen, lääketieteellisten faktojen ja kirjallisten yhtymäkohtien varassa, eikä hänen tapansa eritellä epätodellisuuden ja tarpeettomuuden tunteitaan kuoleman edessä ole vähääkään melodramaattinen. Vahvan omakohtaisena mutta samalla yleismaailmallisena tämä romaani on hienovarainen surun tutkielma ja hallittu johdatus surukirjallisuuteen. Samalla kirjailija haastaa yhteiskunnan, jolla on vieraantunut asenne suruun ja surevaan ihmiseen. Maagisen ajattelun aika on tärkeä romaani siksi, että kuolema on meille tabu - ei …

11 editions

Subjects

  • Grief.
  • Journalists United States Biography.
  • Loss (Psychology)
  • Mothers and daughters United States.
  • Novelists, American 20th century Biography.
  • Novelists, American 20th century Family relationships.
  • Widows United States Biography.
  • aviopuolisot.
  • kirjailijat.
  • kuolema.
  • suru.
  • surutyö.
  • sydäninfarkti.
  • makar.
  • författare.
  • döden.
  • sorg.
  • sorgearbete.
  • hjärtinfarkt.
  • Yhdysvallat.
  • Förenta staterna.
  • Didion, Joan Family.
  • Didion, Joan Marriage.
  • Dunne, John Gregory, 1932-2003 Death and burial.
  • Didion, Joan.
  • Didion, John Gregory.