Edelleen aivan hämmästyttävää sanataidetta. Tiedän, että runokirjoja pitäisi lukea hitaasti ja nautiskellen, ja jotenkin se vielä edellisten teosten kohdalla onnistui, mutta tämän jokainen runo vain vaati lukemaan lisää. Luin sitten koko pienen kirjan kannesta kanteen yhtenä iltana.
Vaikken itse koekaan aivan samanlaista viehtymystä tavaraan kuin mistä kirja kertoo, minulla on vähintään yhtä pahat myöhäisvaiheen kapitalismin synnit ja elämäntavat sovitettavana. Materian unet ei lupaa anteeksiantoa, korkeintaan toivonkipinän siitä, että jonain päivänä saattaa syntyä jotain terveempää. En tiedä, haluanko ottaa tätä lohdutusta edes vastaan.
