Kamer

Vähän puuduttavaa luettavaa. Kirjan minäkertojana on viisivuotias lapsi, joka on koko ikänsä kasvanut suljetussa huoneessa äitinsä kanssa ja ammentanut tietonsa ulkomaailmasta yksin äidin tarinoista ja televisio-ohjelmista. Seurauksena on samaan aikaan pikkuvanha ja äärimmäisen naiivi henkilö. Välillä asiat nähdään hyvin tarkasti ja johtopäätöksiä tehdään hyvin pitkälle, välillä aivan yksinkertaiset asiat ja kielikuvat tuntuvat epäuskottavan vierailta. Fiilis oli vähän, että päähenkilöstä on tehty autisti ilman autismia.

Kirjan puoliväliin asti, kun kaikki tapahtui huoneen sisällä, luulin itse asiassa, että tapahtumat sijoittuisivat Irlantiin — lähinnä siis sen takia, että takakansitekstin mukaan kirjailija on syntynyt Irlannissa. Sitten tuli lukijallekin iso dissonanssi, kun paljastuikin, että ollaan Yhdysvalloissa. Ja loppupuoli kirjasta olikin sitten raivostuttavaa yhdysvaltalaisen mekaanisen ja proseduraalisen ihmiskuvan tankkaamista.