User Profile

Kertomus siitä, kuinka yksinkertaista, toisteista ja rauhallista elämää viettävä nainen — ehkä jollakin tavalla kehitysvammainen tai neuroepätyypillinen — päätyy jonkinlaisen noidan uhriksi.

@tml@urbanists.social Joo, tämä on aika mielenkiintoisella tavalla tehty harrastelijakäännös. Ihan hyvä sinänsä, ei isompia ongelmia, mutta ammattikääntäjä olisi tehnyt ehkä hiukan erilaisia, kerrontaa sujuvoittavia ratkaisuja. Mutta yllätyin silti käännöksen laadusta myönteisesti.

Kirjan ja pelin tarinat ovat täysin itsenäisiä, vain maailma on sama. Pelissä laajempi maailma on enemmänkin staattista taustaa ja siinä liikutaan koko ajan vain yhdessä kaupungissa, kun taas kirjassa maailma itsessään muuttuu koko ajan, niin itsestään kuin ihmisten tekojen seurauksena, ja siinä liikutaan laajoilla alueilla paikasta toiseen. Eli siinä mielessä, jos haluaa päästä uppoutumaan maailmaan paremmin, kannattaa ehkä lukea kirja ensin. Minä pelasin ensin, ja laajempi maailma ei tullut sillä tavalla iholle kuin kirjassa. Kummankin tarinassa on kuitenkin se yhtäläisyys, että vaikka niissä selvitetään rikosta, varsinainen selvityskohde on päähenkilöiden oma elämä.

Mieskolmikko kohtaa toisensa luokkakokouksessa, ja heitä yhdistää se, että he kaikki ovat etsineet parikymmentä vuotta aiemmin kadonneita ja kuoliaaksi arveltuja luokkatovereitaan. Yhdessä he lähtevät jatkamaan uusimpia vihjeitä, ja vaikka jäljittäminen näyttää epätoivoiselta, he eivät suostu luovuttamaan toivosta. Lukijaa johdatellaan ympäri rapistuvaa maailmaa, joka muistuttaa häiritsevällä tavalla omaamme mutta on selvästi fantasiaa. Ja kun toivo kadonneiden siskosten löytymisestä vähän kerrallaan haihtuu, haihtuu maailmakin ympäriltä. Lopun aikojen läheisyys on jatkuvasti läsnä, ja kaikki on koko ajan häiritsevällä tavalla viurahtanutta.

Myöhemmin kirjan maailman pohjalta on syntynyt peli nimeltä Disco Elysium, ja vaikka kirjan henkilöt ja tapahtumat eivät ole samoja kuin pelissä, on maailmassa ja monissa tarinan elementeissä huomattavaa yhtäläisyyttä.

Mielelläni olisin lukenut tämän viroksi, mutta en jaksanut nähdä niin paljon vaivaa että olisin hankkinut kirjan käsiini (löytyisi muuten Seinäjoen kirjastosta), joten luin englanninkielisen käännöksen.

Nainen istuu vangittuna, ja hänen luokseen tulee puolustusasianajaja, joka luulee saavansa nopean tunnustuksen. Mutta nainen aikookin käyttää koko keskusteluun myönnetyn kahdentoista tunnin ajan kertomalla elämäntarinansa. Toisin sanoen pääsemme seuraamaan niitä olosuhteita, jotka johtivat tekoon, jonka vuoksi nainen on vangittuna. Teko itsessään muuten paljastetaan vasta aivan viimeisillä sivuilla.

Tää on nyt semmosta Tyäväenkirjallisuutta. Köyhän perheen sukutarina, tai oikeastaan kronologisesti etenevä anekdoottikokoelma. Mitään sen kummempaa juonta tästä ei oikein löydy, ja kerrontatyylikin korostaa tapahtumien irrallisuutta. Työ on raskasta, asuinolot surkeita, lapsia sikiää ja huutolaisiksi joudutaan, sitten sorrutaan ryyppäämään, agitoidaan luokkataistelua ja urheillaan. Eli semmoista aika tavanomaista, ei oikeastaan mitään yllättävää.

Kokonaisuus, joka jää hyvällä tavalla hämmentäväksi. Toisen maailmansodan jälkeen saksalaisillekin työskennellyt ja rotuoppeihin edelleen uskova islantilaistoimittaja pääsee uuden tanskalaisen kauppalaivan matkassa Norjaan hakemaan Välimerelle vietävää sellulastia. Matka ei erinäisten syiden vuoksi hirveästi pääse etenemään, mutta onneksi ruoka on hyvää (joskin kumma kyllä hyvin niukkakalaista) ja laivan toinen perämies osaa viihdyttää kertomalla vanhalta puulastulta kuulemiaan antiikin tarinoita. Lopulta tapahtuu... jotain... ja päällimmäiseksi mieleen jää kysymys: ”Hä?”