Ensimmäinen kolmannes tarinakokoelmasta. Näissä on kiinnostavaa se, miten erilaisia nämä ovat kuin perinteiset eurooppalaiset sadut. Totta kai monessa tarinassa kerrotaan ylhäisten ihmisten naimakaupoista, mutta huomattavan suuressa asemassa on kaupankäynti ja ennen kaikkea merimatkat kaukaisiin maihin ja kaikenlaiset matkalla sattuvat onnettomuudet. Toki tarinoissa on paljon rasismia ja seksismiä, mitäpä muutakaan näin vanhoilta jutuilta voisi odottaa, mutta pahoin pelkään, että käännöstyön ja varsinkin kuvituksen aikana rasismi on vain tarpeettomasti lisääntynyt.
Joka tapauksessa ihan jees yleissivistävää luettavaa, mutta ei tosiaan tällaisessa muodossa mitään lastensatuja.
Upeasti luotu maailma ja vetävä tarina pitivät otteessaan loppuun asti.
Huomiona villaristit ovat muuten niin rauhanomaisia, että lähes kaikki takaa-ajokohtaukset käydään pyörien sijaan jalan tai laittomilla moottoriajoneuvoilla.
Essee, jossa pohdiskellaan ihmisen ja muiden lajien välisiä rajoja sekä etenkin Hildegard Bingeniläisen näkemyksiä, Kirken tarinaa ja kuningatar Kristiinan edesottamuksia. Minulle ei oikein päässyt tulemaan sellaista oloa, että pohdinnoissa olisi varsinaisesti päädytty mihinkään, kunhan pohdiskeltiin.
Armeijassa tehdään miehiä, mutta kun Patriarkaatti-romaanin minäkertoja vapautuu asepalveluksesta, hän ei enää tiedä mikä hän on. Lämpimän lakonisella minäkertojalla on …
Maskuliinisuutensa kanssa kipuileva päähenkilö sarjamurhaa naisia ja harrastaa vainajien kanssa seksiä. Tai sitten kaikki on vain kuvitelmaa, vaikea sanoa. Naiivi kerrontatyyli ainakin varmistaa, että päähenkilöä kohtaan ei tule kokeneeksi sympatiaa.
Riehaantunut pilvi, Kiooun, on yksi zen-munkki Ikkyuun (1394-1481) lukuisista runoilijanimistä. Hän oli epäsovinnainen ja särmikäs …
Luurankoja!
No rating
Olen nyt lukenut sarjassa useita näitä Basamin kiinalaisen ja japanilaisen runouden suomennoksia, ja tämä kyllä iski aika kovaa. Luurankoja!!
"Niinpä niin: milloinka emme eläisi unessa, kukapa ei olisi luuranko. Koska luurankojamme peittää hehkeä iho ja liha, suhtaudumme niihin ikään kuin olisi olemassa ero miehen ja naisen välillä, mutta kun lakkaamme hengittämästä, ruumiin kuori tuhoutuu eikä eroa enää ole. Emme erota ylhäistä alhaisesta. Nyt hellimme itseämme, mutta katsokaa näitä kuvia ja muistakaa, että ihomme alla on silkka luuranko."
Ja sitten on niitä luurankokuvia luurankounista!!!
Emma Holten luki vuonna 2020 artikkelin, jossa naisia nimitettiin yhteiskunnan kulueräksi. Naiset jäivät lasten kanssa …
Terävä, mutta vähän paasaava
4 stars
Tanskalaisen Emma Holtenin Kuluerä käy terävästi läpi nykyaikaisen taloustieteen melko käsittämättömältäkin tuntuvaa heikkoutta ja järjen vastaisuutta. Todennäköisesti Holten on saanut kimmokkeen kirjan kirjoittamisellle Tanskassa käydystä keskustelusta, jossa aluksi todettiin naisten olevan yhteiskunnalle kuluerä. Kirja onkin hyvin perusteellinen feministisen taloustieteen kuvaus tanskalaisesta ympäristöstä.
Holten toteaa ihmisten olevan taloustieteelle kuin tatteja, jotka putkahtavat yhtäkkiä työmarkkinoille ja poistuvat sieltä panoksensa annettuaan. Ihmisen tehtävä on siis antaa laskettava panoksensa tuotantoon ja kuluttaa. Kaikki asiat, joita ei pystytä muuttamaan numeroiksi, ovat kuluja, joita pyritään minimoimaan. Vain numeroilla laskettavat asiat tuottavat arvoa. Tästä syystä hoiva käsitetään vain kuluksi, joka pyritään minimoimaan, vaikka annamme ja vastaanotamme jatkuvasti hoivaa toisillemme ja toisiltamme.
Erityisesti Holten ihmettelee taloustieteilijöiden pyrkimystä esittää tieteenalansa luonnontieteiden kaltaisena, vaikka talous on ihmisten yhteiskunnallista toimintaa. Me voimme organisoida taloutemme toisinkin. Mikään luonnonlaki ei määrää talouden organisoinnin periaatteita, vaikka taloustieteilijät toisin väittävätkin. Holten toteaa myöskin taloustieteen olevan täysin kyvytön ennustamaan talouden kehitystä ja tästä onkin paljon näyttöä …
Tanskalaisen Emma Holtenin Kuluerä käy terävästi läpi nykyaikaisen taloustieteen melko käsittämättömältäkin tuntuvaa heikkoutta ja järjen vastaisuutta. Todennäköisesti Holten on saanut kimmokkeen kirjan kirjoittamisellle Tanskassa käydystä keskustelusta, jossa aluksi todettiin naisten olevan yhteiskunnalle kuluerä. Kirja onkin hyvin perusteellinen feministisen taloustieteen kuvaus tanskalaisesta ympäristöstä.
Holten toteaa ihmisten olevan taloustieteelle kuin tatteja, jotka putkahtavat yhtäkkiä työmarkkinoille ja poistuvat sieltä panoksensa annettuaan. Ihmisen tehtävä on siis antaa laskettava panoksensa tuotantoon ja kuluttaa. Kaikki asiat, joita ei pystytä muuttamaan numeroiksi, ovat kuluja, joita pyritään minimoimaan. Vain numeroilla laskettavat asiat tuottavat arvoa. Tästä syystä hoiva käsitetään vain kuluksi, joka pyritään minimoimaan, vaikka annamme ja vastaanotamme jatkuvasti hoivaa toisillemme ja toisiltamme.
Erityisesti Holten ihmettelee taloustieteilijöiden pyrkimystä esittää tieteenalansa luonnontieteiden kaltaisena, vaikka talous on ihmisten yhteiskunnallista toimintaa. Me voimme organisoida taloutemme toisinkin. Mikään luonnonlaki ei määrää talouden organisoinnin periaatteita, vaikka taloustieteilijät toisin väittävätkin. Holten toteaa myöskin taloustieteen olevan täysin kyvytön ennustamaan talouden kehitystä ja tästä onkin paljon näyttöä viime vuosikymmenten talouskriiseistä.
Kirja on hyvin terävästi kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Välillä hiukan häiritsee Holtenin paasaava ja julistava ilmaisu, mutta ehkä se on ainoa tapa, jolla tällaisesta voi viestiä.
Armeijassa tehdään miehiä, mutta kun Patriarkaatti-romaanin minäkertoja vapautuu asepalveluksesta, hän ei enää tiedä mikä hän on. Lämpimän lakonisella minäkertojalla on …
