User Profile

Ryhdyin kirjaan kovin odotuksin: aiemmat Kytömäet olivat erinomaisia lukukokemuksia ja tämän aihe on vieläpä nyt erityisen ajankohtainen. Mutta voi, ensimmäiset 200 sivua eli ensimmäinen kolmannes kirjasta on aivan käsittämättömän puuduttavaa luettavaa ja pahimman luokan tiskirättirealismia. Lukeminen eteni hitaasti ja tuskailin, että montako viikkoa tähän kirjaan saa tuhraantumaan.

Noh, sen jälkeen se sitten lähti paranemaan, ja puolivälin jälkeen kirja oikein imaisi otteeseensa ja tarjoili yllättäviä käänteitä juuri niin kuin Kivimäen kirjoilta voi odottaakin. Erinomaisen jälkipuoliskon luinkin sitten parissa päivässä.

Pienimuotoinen kertomus Iranista Hollantiin muuttaneesta Arghavanista ja hänen suhteistaan neljään ihmiseen. Iraniin jäänyt isä oli lapsuuden sankari, joka opetti näkemään luontoa ja lukemaan runoutta mutta retkahti sitten oopiumiin, eikä Arghavan osaa päästä tapahtumasta yli. Amsterdamissa Arghavanin pyörittämässä second hand -kaupassa käy kaikenlaisia asiakkaita. Tanssija Anna ostaa aina värikkäimmät mekot ja houkuttelee iloitsemaan elämästä. Eksentrinen Johan juttelee puiden kanssa ja on suorasanaisuudessaan helposti lähestyttävä ystävä. Huilisti Mees valloittaa Arghavanin sydämen mutta huomaakin pian valloittaneensa liikaa. Ja kaupunki on perhana vieköön kaatamassa huonoon kuntoon päässeitä puita juuri Arghavanin kaupan edestä.

Ihan hauska ja melko suoraviivainen siipale ulkopuoliseksi itsensä tuntevan luonnonlapsen elämästä vieraassa maassa.

Periaatteessa hyvä ja nokkela seikkailukirja, joka pelaa loputtomilla anakronismeilla ja intertekstuaalisilla viittauksilla ja käsittelee niin kolonialismia, globalisaatiota kuin muovisaasteongelmaakin. Mutta kirja on valitettavan ranskalainen, ja tarkoitan tällä sitä, että kirja on valitettavan rasistinen, misogyyninen ja tavassaan käsitellä kväärejä lähinnä iljettävä. Siksi en suoranaisesti halua suositella tätä kenellekään.

Teksti toimii erinomaisen hyvin kuten Koskisella aina. Kirja toisensa jälkeen ilahdun siitä, miten hän onnistuu pitämään lukijaa fiksuna ilman mitään turhia kikkailuja.

Tarina taas polveilee siihen malliin, etten tiedä, voiko tässä varsinaisesti mistään yhtenäisestä tarinasta puhua. Ensimmäinen kolmannes on keittokirjan käsikirjoitusta — ja minkälaisen keittokirjan: esitellään eri ihmistyyppejä lihakarjana ja annetaan saalistusvinkkejä ja reseptejä. Sen jälkeen päähenkilö ratkaisee peräjälkeen kolme erilaista ja toisistaan irrallista ihmissuhdeprobleemaa kunkin hiukan makaaberilla tavalla. Koko kirja on kauttaaltaan marinoitu mustalla huumorilla, joka ei kuitenkaan peitä tarinan ominaismakuja alleen.