User Profile

Luin tämän lähinnä virkistääkseni espanjantaitoani, nyt kun työn alla on suomentaa espanjasta, mutta ei tämä kyllä mitään virkistänyt, lähinnä sai nukahtamaan. Jotain melko eteeristä dystopiaa, jossa pohdiskellaan tosi diippejä olemassaolon kysymyksiä. Tai jotain, en pysynyt perässä, mahdollisesti vain puoliksi kielimuurin takia.

This book was terrible. For a fictional setting in which the DDR never ceased to exist is contains surprisingly little social insights into what a world like that might look like. You might think that its strengths are more on the science side, given that the author frames himself as a writer of hard science fiction, but the science part is tame and uninspired at best. The characters are one dimensional gender clichés, especially the female kosmonaut whose personality consists of having children, thinking about those children, using high tech cameras to watch her children's playground from orbit and fearing she might not be able to see her children grow up. Women, am I right lol?

No, srsly, it's a bad book and if you want to check out what German SF has to offer, pick something else (preferably Dietmar Dath).

Maailmassa on jonkun verran ihmisiä, jotka vanhenevat erityisen hitaasti. Kun muut saavat sen selville, vaarojahan siitä seuraa. 1500-luvun lopulla syntynyt päähenkilö kelailee menneisyyttään nykypäivästä käsin ja pohtii etenkin suhteitaan toisaalta muihin pitkäikäisiin ja toisaalta tavanomaisen lyhytikäisiin ihmisiin.

Poikkeuksellinen pitkäikäisyys ja siihen liittyvä (puoli)jumaluus vaikuttaa näin jälkikäteen katsottuna olleen oikea 10-luvun kirjallinen trendi. Vastikään luin David Mitchellin 2014 ilmestyneen Luukellot, ja samaa teemaa ovat käsitelleet kotimaisessakin kirjallisuudessa ainakin Carita Forsgren Ambrosiassa (2018) ja Katri Alatalo kirjassaan Ikuisesti, siskoni (2019). Luukellojen tapaan tässäkin kirjassa taustalla häilyy myös jonkinlainen salaliitto, joskin eri tahojen välinen yhteenotto on jäsentymättömämpää. Ja hämmentävän samanlaisissa maisemissa tässäkin kirjassa kuljetaan...

En ehkä kaipaa nyt enää vähään aikaan taas yhtä variaatiota tästä samasta teemasta, etenkään sellaista, joka ei tunnu tuovan käsittelyyn mitään uudella tavalla kiinnostavaa. Mutta joo, ihan kepeää luettavaahan tämä oli, vaikkei tajuntaa räjäyttänytkään.

Hmm, jonkinlainen sukupolviromaani voimakkaista naisista. Miehet lähtevät vuosiksi merille tai tulevat muuten vain määräilemään, tai sitten katoavat vaelluksilla, ja naiset tekevät sen mitä elämä vaatii, vaikka ruokkivat peikkoja tai korjaavat kuorma-autoja. Paljon kokeilevaa kerrontaa ja typografisia kikkailuja, ja minun oli jotenkin vaikea saada tästä mitään kokonaisotetta.

A lite read. Sometimes hard to follow, though such is also part of Yu's charm in blending together many concepts. His craft pulls at heartstrings, a bitter salt rubbed into the wound at others. Interior Chinatown touches on issues largely known in the Asian American activist community but still barely discussed out of it, ending with the momentum of historical fact. The unique concept of the book draws in an audience to this dialogue unlike a formal academic textbook or a garage printed zine.

@Kantolope@bookwyrm.social Thanks for the review! I'll definitely put this on my reading list. :)

This is a wonderful little book about what the commons are, why they are important, and how they can and must be protected. If you're an anarchist, this is required reading. If you're some variety of non-anarchist socialist, this is still important, because although it's not workers' control (commons operate separately from employment) the commons are a great way to build dual power, and put power back in the hands of the common people. It even mentions the Free Software community by name as an example of a commons, so if you're reading this review, then you're already commoning. One potential criticism is that it isn't very academic, but to be honest, I don't think that matters that much. It's not trying to be an academic study of the commons, just a short introduction on how you can work the commons into your everyday life.

Rakenteeltaan varsin ennustamaton romaani, joka tämän tästä puhuttelee lukijaa suoraan ja välillä muutaman metatason kautta, ja tarinan lomaan on upotettu alkuja kymmenestä eri romaanista, joita epäonninen lukija ei koskaan pääse lukemaan alkua pidemmälle. Nämä kymmenen mystistä ja kesken jäävää romaania kuvataan tekstissä niin kiinnostaviksi, että lukija tekee mitä vain löytääkseen niille jatkoa, mutta tältä osin kirja kyllä vähän ontuu, koska eivät ne pääosin ole kovin kiinnostavia alkuja. Kaiken kaikkiaan kirjassa naljaillaan vähän kaikelle.

@niksii@mastodontti.fi Rasputin on näistä mulle tuttu (tai no Lucifer odottaa hyllyssä, samoin Tulisiipi), ja vaikka siinä olikin samaa tekemisen meininkiä kuin Kalevanpojissa, niin ei se mielestäni ihan samoihin sfääreihin yltänyt. Ehkä osin siksikin, että olen tässä vastikään lukenut Kalevalan ja Kanteletar-tiivistelmän ja olin tätä lukiessa jo valmiiksi tuoreissa Kalevala-fiiliksissä, mutta kyllä tämä varmasti ilman sitäkin taustaa olisi aika hyvin kolahtanut.

@niksii@mastodontti.fi Joo, kyllä se paljon kaikenlaista on kirjoittanut. Tämä on tähän mennessä lukemistani Koskisen kirjoista ollut vetävin.

Kannessa lukee että historiallinen romaani, mutta historiaa on kirjoitettu tässä tukevalla niskapersotteella. Ja hyvin on kirjoitettu! Eletään 1100-lukua, Kalevalan sankarit Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen hallitsevat Suomenmaata ja lähtevät Konstantinopoliin solmimaan liittolaisuutta keisarin kanssa suojaksi Ruotsin kuningasta vastaan. Tarinaa kertoo mukaan otettu ottopoika Väntti, joka keisarin kaupungissa onnistuu ihastuttamaan piispa Henrin. Siitä jo arvataankin, että lopussa päädytään Köyliönjärven jäälle, mutta ennen sitä ehtii sattua yhtä jos toista. Kalevalaisen nykyproosan parhaimmistoa!