User Profile

Kaikkihan ovat nähneet kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, joten tarina on tuttu: narkkarit sekoilevat Edinburghissa. Tästä lähtökohdasta en osannut odottaa mitään sen erityisempää, sillä kirjan tapahtumat ovat varsin kaukana omasta elämästäni, ja kun tämä on vieläpä kirjoitettu paksulla Skotlannin murteella, niin lukeminen eteni melko verkkaista tahtia. Eikä juoni sitten sen kummoisempi ollutkaan, kirja koostuu melko irrallisen oloisista episodeista, joiden näkökulmahenkilö vaihtelee, mutta meininki on aina samanlaista: jos ei piikitetä niin ryypätään ja jos ei tapella niin vongataan pesää.

Yhtä minä vain junista tykkäävänä ihmisenä mietin: miksi kirjan nimessä puhutaan junien bongailusta? Elokuvan näkemisestä on iäisyys, mutta muistan, että siinä junat esiintyivät lähinnä vieroitustuskissa pyörivää Rentonia piinaavina tapettikuvioina (sikäli jos muistan oikein) — vaan kun kirjan vieroitushourekohtauksessa ei ollut edes junatapettia! Noh, kirjan loppupuolella sitten, kun jäljellä oli enää kymmenesosa, päästään lukuun ”Trainspotting at Leith Central Station”. Vihdoinkin, ajattelin, vihdoinkin päästään kirjan ydinlukuun, siihen, mistä tässä kaikessa on kyse.

Mutta JU-MA-LAU-TA en ollenkaan osannut odottaa sitä, millainen isku palleaan sieltä tuli! Muutaman rivin mittainen kuvaus siitä, millainen menneen maailman symboli purkamista odottava Leithin keskusasema oli, ja sitten... sitten... niin, sitten puhkesin puhkesin aivan holtittomaan itkuun, kun koko kirjan ydin niin koruttomasti ja ikään kuin ohimennen vain heitettiin kasvoilleni ja sen jälkeen jatkettiin matkaa eikä siihen sitten enää koskaan palattu.

Se on tällaiselle kaiken lukeneelle nirsoilijalle melkoinen kokemus. Ja sellaista on hyvä kirjallisuus, sellaista mikä viiltää suoraan sieluun.

Kirjailija Alia Dannenberg on talousalan yrittäjä, huipputason shakinpelaaja, mukana kuntapolitiikassa vasemmistoliiton edustajana ja julkisesti transsukupuolinen. Dekkarisarjan päähenkilö Tiina Kivisaari on laskentatoimen asiantuntija, joka päätyy Supon agenttina tutkimaan pikkukaupungin kuntatalouden epäselvyyksiä eli selvittämään talousrikoksia — ja agentti kivisaari on myös huipputason shakinpelaaja ja transsukupuolinen, muttei julkisesti. Ei tarvitse hirveästi älynnystyröitään hieroa päätelläkseen, mistä kirjailija on inspiraationsa ammentanut.

Ja on sanottava, että lähtökohdiltaan ja sisällöltään kyseessä on merkittävä kirja. Kovin usein suomalaisessa kirjallisuudessa eivät aikuiset, perheelliset transnaiset ole itse päässeet kertomaan aikuisten, perheellisten transnaisten tarinoita. Kirjassa myös ruoditaan suomalaista korruptiota, veronkiertoa ja sormien läpi katsottavaa talousrikollisuutta eli ns. maan tapaa sen verran suorasukaisesti ja yksityiskohtaisesti, että lukijana ihan raivostuu siitä, miten täällä yhteisiä varoja hoidetaan. Lisäksi kirjan toisena sankarina on vanhemmanpuoleinen muslimikaapua käyttävä maahanmuuttajanainen, mikä sekin on suomalaisessa kirjallisuudessa hävettävän harvinaista.

Kaunokirjallisena teoksena Suurmestari on kuitenkin hiukan keskeneräinen. Kirjailija selvästi tykkää kertoa juonen kannalta vähemmän tärkeistä itsensä kaltaisen päähenkilön yksityiselämän seikoista sekä käydä tilintarkastajan toimenkuvaan kuuluvia asioita läpi paikoin puuduttavan yksityiskohtaisesti. Kustannustoimituskierros tai pari olisi tehnyt tästä paremman. Kelvollisen dekkarin tavoin tarina kuitenkin koukutti lukemaan vauhdilla loppuun.