Mifongin perintö

Kyl mää sillee halusin tykätä tästä... Mut nääh, meil ei vaa synkkaa. Tää on vähä niinku Anneli Kannon Kuparisaari-trilogia, paitsi että Kuparisaari oli hyvä ja siinä oli selkeämpi kohderyhmä.

Lähdin lukemaan aika sokkona, mimmoinen kirja tämä on. Hatara arvaus oli, että tämä on sellaista vanhempien naisten romantiikkahömppää, vähän Kristiina Vuoren kirjojen kaltaista, mutta siis fantasiana historian sijaan. (En ole varma, miksi ajattelin tykkääväni tästä kun en tykkää Kristiina Vuorestakaan.) Tavallaan olin jäljillä, tavallaan en.

Tarinassa on ns. vakavalaatuinen rakkautta ensisilmäyksellä-trope, aka instalove, joka ei kuulu suosikkeihini. Mutta ihmiset voivat ihastua ensisilmäyksellä ja ehkä elämä oli niin tyhjää ennen rakkautta, että yhtäkkiä elämään ilmestyvä rakkaus on ainut toimeenpaneva voima hahmojen elämässä... En tiedä. Juoni on välttävä. Aika tavalla sorrutaan ennalta-arvattuihin käänteisiin. Kliseet eivät pilaisi kirjaa, jos vain millään välittäisin hahmoista... Raskainta kirjassa on hahmojen tunnemaailman yksinkertaisuus. Kaikki tuntuvat vähän kiiltokuvilta. Joidenkin kohdalla mahdollisuuksia inhimilliseen ajatusmaailmaan pilkahtaa, mutta ei, se ei todellakaan kanna koko kirjan läpi. Hahmoille sattuu ja tapahtuu melko kauheita asioita, mutta heidän tunnemaailmansa ei kuitenkaan vastaa niihin tarvittavalla tavalla.

Yksinkertaistetusti: Hahmolle käy se, mitä hän ei missään nimessä halunnut itselleen käyvän. Juu, hän suuttuu - mutta asia tuntuu olevan osapuilleen siinä. Kaikkea vaan sattuu, ja sitten ollaan jotakin tunnetta, mutta se ei välity lukijalle. Kirjassa oli tasan yksi hetki, jossa ajattelin että jes, päästään asiaan. Mutta sekin lässähti.

Muutamia hetkiä, jotka saivat parahtamaan tuskastuneena:
Spoiler• Tulossa on synnytys. Erästä henkilöä pyydetään olemaan läsnä, sillä hänen luullaan olevan hyvä lääkäri. Hahmo ajattelee, että nyt ei mahda olla oikea hetki kertoa, ettei hän ole niin kokenut kuin he luulevat. VAIKKA LUULISI, ETTÄ PARAS HETKI ON VIELÄ ENNEN KUIN SYNNYTYS ON ALKANUT NIIN VOI HANKKIA JONKUN JOKA ON HYVÄ!?
• Henkilö on hakemassa kidnapattua lastaan. Ajattelee yhdestä kidnappaajastaan, ettei "jokin ole kohdallaan". !?!?!?! duhh
• Tällaisia oli muutama muukin, mutta en lähde pläräämään kirjaa löytääkseni ne.

Kärjistäen sanoisin, että tapahtumat ovat aikuisten historiallista romantiikkaa, tunteet huonoa ya-kirjallisuutta. Tekee tästä vaikean suositeltavan. Toisaalta tiedän, että tälläkin on oma lukijakuntansa joka varmasti pitää tästä. Arvostelustani / lukukokemuksestani saa ehkä sellaisen kuvan, että suuresti vihaan tätä - ei niinkään. Loppua kohden vauhdikasta menoa oli melko miellyttävä lukea. Oli tässä jollain tavalla jotain sympaattistakin...? En kuitenkaan varmasti tartu tähän sarjaan varsinkaan seuraavien osien takakannet luettuani. Mutta joskus jos Meresmaa kirjoittaa jotain muuta ja lyhyempää, voisin uteliaisuudesta lukea toivoen, että hahmojen tunnemaailma on ehtinyt kehittyä tämän sarjan aikana pitkälle.