Fallvann

No cover

Mikael Niemi, Kjell Westö: Fallvann (Hardcover, Norwegian language, 2013, Oktober)

277 sivua, 277 pages

Norwegian language

Published 2013 by Oktober.

(1 review)

12 editions

None

Populaarikulttuuria Vittulanjänkältä on lukematta, mutta ainakaan tässä ei mitään elämää suurempaa huumoria.

Ajattelemisen arvoinen asia tämä patojen sortuminen! Alkaa vetävästi, mennään muitta mutkitta tapahtumiin. Ei tarvitse pohjustella ja kärvistellä sivutolkulla. Sujuvasti tämä on kirjoitettu, mutta muutamat seikat vaivaavat: Ihmisten selviytymisreaktiot tuntuvat liioitelluilta. Tätä on tietysti vaikea arvioida näin hyvin rauhallisen elämäntyylin ihmisenä, mutta silti tuntuu epätodennäköiseltä, että porukka muuttuu ihan villi-ihmisiksi kuolemanvaaran jälkeen. Erityisesti seksin ajattelu katastrofin kohdatessa tuntuu vähän kummalliselta. Kuvittelisin, että kriisin aikana ei ihan heti aleta tekemään jälkikasvua...? Tosin yhden hahmon käyttäytyminen on ehkä jo valmiiksi psykopaattista, mutta silti aika kaukaa haettua. Hahmoja tulee lisää vielä puolivaiheilla, mikä tuntuu yhteen kirjaan jotenkin väärältä. Tai siis, saa sivuhahmoja tulla, mutta ei mielellään sellaisia, joiden näkökulmaan upotaan.

Mielestäni kirja jäi myös vähän kesken, sillä minua eniten ärsyttävään kohtaloon ei saatu selkeää ratkaisua.

Lopullinen arvioni on kuitenkin kolme tähteä - lukemisen arvoinen.

//Aihe on vielä mielenkiintoisempi luettuani Kirsin kirjanurkan pohjustuksen …

Subjects

  • psykologiset romaanit
  • yhdenpäivänromaanit
  • katastrofit tulvat
  • näkökulma kerronta
  • selviytyminen luonnononnettomuudet
  • pelastautuminen
  • auttaminen
  • inhimillisyys
  • poikkeusolot moraali
  • evakuointi asukkaat
  • tuhoutuminen kylät
  • saamelaiset
  • maaseutu Ruotsi Norrbotten 2000-luku
  • kylät Ruotsi Lappi
  • voimalat vesivoimalat
  • Lule älv