Illan epämukavuus

Marieke Lucas Rijneveld (s. 1991) on alankomaalainen kirjailija, joka voitti Illan epämukavuus -esikoisromaanillaan kansainvälisen Booker -palkinnon vuonna 2020. Rijneveld oli sekä ensimmäinen alankomaalainen että ensimmäinen muunsukupuolinen Booker-voittaja. Teoksen on suomentanut Taru Luojola.

Uskonnollisessa perheessä maaseudulla kasvanut Rijneveld kertoo esikoisteoksessaan hartaan uskovaisesta maalaisperheestä. Perheen elämä hajoaa, kun kirjan kertojan, kymmenvuotiaan Jas-tytön, vanhin veli Matthies lähtee eräänä joulukuun aamuna luistelemaan joelle ja hukkuu. Tämä tapaus suistaa koko perheen raiteiltaan.

Kirjan lähtökohta on lohduton, eikä meno siitä parane. Kertojan maailma on tuskaa täynnä, eikä perheestä juuri apua heru. Perheen vanhemmat käsittelevät tuskaa omin tavoin: äiti nälkiinnyttää itseään, isä vetäytyy maatilan töihin. Kun kylän lapset ovat auttamassa vaeltavia rupikonnia ja sammakoita pääsemään veteen turvaan, Jas nappaa taskuunsa kaksi rupikonnaa ja pistää ne huoneessaan lypsyämpäriin.

”Pidä sinä vain lukua”, äiti sanoo ja kääntyy ympäri. Hän on pian yhtä laiha kuin ladon seinään nojaava lantaharava. Vasta nyt ymmärrän, miksei hän enää syö. Obbe kertoi sammakkovaelluksen aikana, että talviunen jälkeen rupikonnat syövät vasta kun ovat paritelleet, eivät aiemmin. Isä ja äiti eivät enää kosketa toisiaan, eivät edes ohimennen. Se tarkoittaa, etteivät he myöskään enää parittele.

Jas ajattelee, että jos rupikonnatkin parittelevat, niin parittelevat myös isä ja äiti. Sen jälkeen kaikki on paremmin. Jas itse oireilee monin tavoin: hän ei suostu enää riisumaan punaista takkiaan eikä käy vessassa. Isoveli Obbesta tulee kammottavan julma ja Jas hyväksyntää hakiessaan tekee kaiken, mitä isoveli ehdottaa. Pikkusisko Hannan kanssa Jas suunnittelee pakenemista joen yli vastarannalle.

Rijneveld kuvaa kirjassa kammottavan tuskaisen maailman. Kirja pursuaa groteskeja ja ällöttäviä yksityiskohtia. Jokunen sisältövaroituskin on paikallaan: luvassa on muun muassa julmuutta eläimiä kohtaan, lasten kaltoinkohtelua, monenlaista lasten välistä seksuaalisuutta ja viitteitä pedofiliaan. Jos tuntuu, ettei kirja voi käydä enää raskaammaksi ja inhottavammaksi, Rijneveld keksii kyllä jotain uutta.

Äidin äänessä on enemmän säröjä kuin kanikopin seinässä rakoja. Pidätän hengitystä. Märkä nalle rintaa vasten saa takin kosteaksi, nallen pää riippuu velttona. Hetken mietin, kertoikohan Hitler äidilleen mitä suunnitteli tekevänsä ja että siitä tulisi sotkuista. En ole kertonut kenellekään, kuinka silloin rukoilin, että Dieuwertje saisi elää. Oliko kymmenes vitsaus minun vikani?

Ei siis mitään hyvänmielenkirjallisuutta, tämä. Syyllisyys painaa Jasia, hän kun meni rukoilemaan Jumalalta, että tämä ottaisi Jasin Dieuwertje-kanin sijasta isoveljen. Syyllisyys saa Jasin sitten oireilemaan monin tavoin. Rijneveldin kirja on yhtä kärsimystä ja pahaa mieltä. Suosittelen sitä varauksella, mutta jos kammottavuuksien virran vain sietää, saa kyllä mieleenpainuvan lukukokemuksen. Rijneveld kirjoittaa hyvin ja Luojola on saanut tekstin soimaan myös suomeksi.