Review of 'The Gestural Origin of Language (Perspectives on Deafness)' on 'Goodreads'
4 stars
Kielitieteelliseksi kirjaksi tämä on hämmentävän ohut, ja vaikka tämä keskittyykin aika tarkasti vain tähän yhteen aiheeseen, ohuus on silti hämmentävää. Teoksen perusväittämä on se, että ihmiskieli on kehittynyt pitkän aikaa (parin miljoonan vuoden ajan) pääasiassa visuaalisena kielenä, siis eleiden ja viittomien muodossa, ennen kuin puhuttu kieli nousi pääasialliseksi viestintätavaksi (viimeisten kymmenien tuhansien vuosien aikana). Väitteen tueksi esitetään mm. vertailua lähisukulajien kehityspiirteisiin ja sitä, että ihmisten kädet ovat olleet ketteryydeltään lähellä nykyisenlaisia jo pitkään, kun taas ääntöväylä on kehittynyt puhutun kielen vaatimalle tasolle varsin myöhään. Kun sitten puhuminen oli anatomisesti mahdollista, se nousi etusijalle mm. tehokkuutensa ansiosta. Teoksessa myös esitetään, että puhuttu kieli, viittomakieli ja elekieli eivät ole toisistaan jyrkästi erillisiä järjestelmiä, vaan ihmisen viestinnässä on lähes aina mukana elementtejä eri järjestelmistä.
Kielitieteellisen teorian viitekehyksessä teos on vahvasti kognitiivis-funktionaalisen kielitieteen leirissä ja chomskylaista (kartesiolaista) kieliteoriaa vastaan. Erittäin kiehtova aihe, ja olen oikeastaan aika hämmästynyt, että aikoinaan pääsin maisteriksi yleisestä kielitieteestä törmäämättä …
Kielitieteelliseksi kirjaksi tämä on hämmentävän ohut, ja vaikka tämä keskittyykin aika tarkasti vain tähän yhteen aiheeseen, ohuus on silti hämmentävää. Teoksen perusväittämä on se, että ihmiskieli on kehittynyt pitkän aikaa (parin miljoonan vuoden ajan) pääasiassa visuaalisena kielenä, siis eleiden ja viittomien muodossa, ennen kuin puhuttu kieli nousi pääasialliseksi viestintätavaksi (viimeisten kymmenien tuhansien vuosien aikana). Väitteen tueksi esitetään mm. vertailua lähisukulajien kehityspiirteisiin ja sitä, että ihmisten kädet ovat olleet ketteryydeltään lähellä nykyisenlaisia jo pitkään, kun taas ääntöväylä on kehittynyt puhutun kielen vaatimalle tasolle varsin myöhään. Kun sitten puhuminen oli anatomisesti mahdollista, se nousi etusijalle mm. tehokkuutensa ansiosta. Teoksessa myös esitetään, että puhuttu kieli, viittomakieli ja elekieli eivät ole toisistaan jyrkästi erillisiä järjestelmiä, vaan ihmisen viestinnässä on lähes aina mukana elementtejä eri järjestelmistä.
Kielitieteellisen teorian viitekehyksessä teos on vahvasti kognitiivis-funktionaalisen kielitieteen leirissä ja chomskylaista (kartesiolaista) kieliteoriaa vastaan. Erittäin kiehtova aihe, ja olen oikeastaan aika hämmästynyt, että aikoinaan pääsin maisteriksi yleisestä kielitieteestä törmäämättä kertaakaan tämänsuuntaisiin ajatuksiin. Toisaalta kirja on ilmestynyt 2007 ja minä valmistuin 2006, että ehkä tämä oli vähän liian tuore ajatus vielä siinä vaiheessa, että olisi kurssikirjallisuuteen asti päätynyt.
Teksti on monin paikoin suhteellisen tanakan tieteellistä, joten maallikot älkööt vaivautuko.