Tie, totuus ja kuolema

Silvia Hosseinin edellinen esseekokoelma Pölyn ylistys oli sen verran vaikuttavaa tekstiä, että uusi Tie, totuus ja kuolema kiilasi oitis lukulistani kärkeen kirjastosta saavuttuaan. Kolmen suuren teeman ympärille kietoutuvat esseet ovat taas kerran ilo lukea, sen verran notkea sanankäyttäjä Hosseini on.

Tie-teemalla aloitetaan matkustamisen iloista. En ole itse liiemmin matkailuihmisiä itse ja Hosseini onnistuukin puhuttelemaan minua: "Epäilen, että matkustamista kritisoivat eniten ne, jotka eivät itse pidä matkailusta" – touché. Mutta Hosseini ottaa terävästi kantaa myös lentämisen ilmastovaikutuksiin ja muihin matkailun haittapuoliin. Tämän teeman alla puhutaan myös Sisialian arabivaikutteista ja muslimikulttuurin merkityksestä eurooppalaiselle kulttuurille (viiden pisteen vihje: se on huomattavasti suurempi kuin moni uskoo tai suostuu myöntämään) ja Jack Kerouacista ja sitä kautta mieskulttuurista ja feminismistä. Hosseini tarkastelee asiaa tyylilleen uskollisena useammasta näkökulmasta ja pääsee reippaasti tylsimpien yksiulotteisten mies- tai naisnäkökulmien yläpuolelle.

Totuus-teeman avaa ehkä kirjan kiehtovin teksti, Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma, joka tarkastelee Jane Austenin klassikkoteosta pääoman ja luokan käsitteiden kannalta. Siitä edetään sujuvasti tämän päivän rahapuheeseen, varallisuuserojen kasvuun ja keskiluokkaiseen sokeuteen luokkayhteiskunnalle. "Puhutaan siis rahasta, mutta ei teeskennellä, että self help -rahapuhe olisi yhteiskunnallisesti merkittävää tai yhtään sen tasa-arvoistavampaa kuin keskustelu korkotuotoista Longbournin salongissa. Kyse on ainoastaan halusta vaurastua ja säilyttää oma keskiluokkainen elämäntyyli." Tästä teemasta tarjoillaan vielä hajanainen kokoelma ajatuksia (totuuksia?) ja mielenkiintoinen nippu kirjeitä Teheranin-matkalta: Iranista maana on Suomessa ja länsimaissa olemassa yksi totuus, joka ei kerro oikein mitään siitä, millaisena Iran asukkailleen näyttäytyy. Tästä saa toisenlaisen totuuden.

Kuolema-teeman kohdalla upotaan ensin menetykseen ja kuolemaan: Hosseinin veljen kuolemaan, juutalaiseen suremisen kulttuuriin ja David Grossmaniin. Puhutaan linnuista, miten niitä näkee aina toisinaan kuolleina, kuinka ne liittyvät kulttuurissa ja kansanperinteessä usein kuolemaan ja kuinka monet lintulajit ovat parhaillaankin kuolemassa sukupuuttoon ihmisen toiminnan seurauksena. Viimeisessä Aurinkokuningatar-esseessä tunnelma on sitten vähän toinen: se kertoo huomattavan yksityiskohtaisesti Hosseinin omista kokemuksista perianaaliabsessin ja anaalifistelin parissa. Esseen nimi viittaa Aurinkokuningas Ludvig XIV:hen, joka kärsi Hosseinin tapaan paiseen aiheuttamasta fistelistä. "Britit kiistävät tämän jyrkästi, mutta on hyvinkin mahdollista, että he esittävät kansallislaulunaan sävelmää, joka kertoo Ranskan kuninkaan peräreiästä." Tästäkin aiheesta sukelletaan vielä syvemmälle ulosteen kulttuurihistoriaan ja toisaalta nykymaailman ongelmiin ulosteiden kanssa – ihmisulosteiden saastuttaman veden arvioidaan aiheuttavan jopa 80 prosenttia maailman sairauksista! Ei siis turhaa puhetta tämä paskapuhe, aiheesta sietäisi puhua enemmänkin.

Tie, totuus ja kuolema on oivallista luettavaa, lämmin suositus tälle ajatuksia herättävälle ja lannoittavalle esseekokoelmalle.