Zoe's Tale

Zoë's Tale retells the story of the previous book from a different point of view. The first of these types of stories I read was Bully on Barkham Street, a retelling of A Dog on Barkham Street. In both Scalzi's and Mary Stoltz's tales, I found the second book better than the original.

In the case of Zoë's Tale, the author has had a chance to clean up some of the plot points not made terribly clear in the previous story. He also uses a completely different voice, this one a teenage girl. While not one myself, I found this point of view quite interesting to read and the story really worked for me.

I doubt this would work as a standalone book - we are too far into the major political machinations at this point. Also, events of battle and other plot points are only briefly mentioned. I think a standalone reader would be lost.

All that said, I found this a better book than it's predecessor. John Scalzi went out on a limb and tried something difficult, and succeeded in spades.

Zoe on John Perryn adoptiotytär. John Perry taas on Old Man’s War -kirjan avaruussotien veteraani. Mokasin kirjavalinnassa sen verran, että Zoe’s Tale on viimeisin neljästä Old Man’s Warin maailmaan sijoittuvasta kirjasta, enkä ole välissä ilmestyneitä lukenut, mutta eipä tuo mainittavammin lukukokemusta pilannut.

Tarina kertoo siirtokunnasta, jonka johtajaksi John Perry on valittu. Siirtokunta on poikkeuksellinen, sillä sen asukkaat eivät tule Maasta vaan muista ihmisten siirtokunnista. Se on ensimmäinen siirtokuntien siirtokunta ja siksi erikoistapaus. Erikoista on siirtokunnan alkukin, sillä heti prologissa selviää, että matkalla jokin menee pieleen — mutta sitten lukija heitetäänkin muistelemaan menneitä.

Zoe ei ole ihan tavanomainen 17-vuotias teinityttö. Hänen isänsä kehitti tietoisuuden obineille, avaruusolioiden rodulle, ja sen johdosta obinit suorastaan jumaloivat Zoea. Zoe on itse asiassa keskeinen pykälä obinien ja ihmisten välisessä sopimuksessa… Vähempikin riittää pistämään teinitytön sekaisin.

Zoen vaiheet Roanoken siirtokunnassa ovat värikkäitä ja kiinnostavia. Toisaalta kirjaan mahtuu normaalia teinihöpsötystä, jonka vuoksi Zoe’s Tale mielletään toisinaan nuortenkirjaksi. Miksei niinkin, mutta kyllä kirja aikuiselle scifin ystävälle toimii aivan oivallisesti. Tarina on vetävä ja teinipäähenkilöt siedettäviä.

Zoe’s Talelle oivallinen kumppani on sarjan kolmas osa, The Last Colony, joka kertoo itse asiassa saman tarinan, vain toisesta näkökulmasta. Scalzi kommentoi Zoe’s Talen lopussa, että tällaisen rinnakkaistarinan kirjoittaminen saattaa tuntua helpolta, mutta itse asiassa oli vaikeinta mitä Scalzi on kirjallisella urallaan tehnyt. Täytyypä tutustua The Last Colonyynkin, konsepti ainakin on mielenkiintoinen. (14.1.2011)