Martin Eden, joka suomennettiin kaksiosaisena, on varsin perinteinen kehitysromaani. Salskea nuori merimies osoittautuu sosiaaliluokkansa älyköksi ja pyrkii kirjallisiin piireihin. Hän myös rakastuu porvarisperheen tyttäreen. Seuraa monenmoisia vaikeuksia, ja lopussa tietysti kiitos seisoo… mutta myös jotakin muuta. Loppuun London lienee yrittänyt ujuttaa pienen yllätyskäänteen, mutta aikojen saatossa sekin on moneen kertaan tullut nähdyksi. Tietylle paitsi yleisen ”filosofiselle” myös tiukemmin poliittiselle sosiaaliselle herännäisyydelle voi antaa kiitosta, joskin päähenkilö Martin Edenin ja mahdollisesti Jack Londonin omatkin tuolloiset johtotähdet (Herbert Spencer, Nietzsche) ja evoluutioteoriasta ponnistava orastava sosiaalidarvinismi eivät ehkä nykyään oikein hurraita siedä.