3,5 tähteä.
Tämä lyhyt esseemäinen teksti herätti paljon tärkeitä ajatuksia estetiikan eri lajeista ja erityisesti lännen ja idän eroista, sisustuksesta, valaistuksesta sekä puhtaudesta. Minulle tärkeää oli erityisesti Tanizakin tekstin herättämä pohdinta omista mieltymyksistäni sekä niihin vaikuttavista historiallisista, kulttuurisista ja muista ympäristötekijöistä. Kuinka paljon pohjoinen kylmä auringonvalo ja kallioinen, niukka maisema vaikuttaa omaan väriajatteluuni? Entä se, että kylmyyden takia rakennusten ja huoneiden estetiikka on koettu hyvin pitkälti takan, uunin tai muun punaisen ja hohkaavan valon äärellä minua edeltävien sukupolvien toimesta? Miten paljon olemme luopuneet omasta estetiikastamme mukavuuden ja teknologian ottaessa aiemmilta kehittämiltämme ratkaisuilta tilaa? Miten paljon rakennetun ympäristöni värityksellä on väliä esimerkiksi omissa maalauksissani?

Kärjistyvä kulttuurin ja estetiikan jaottelu mustavalkoisesti lähestulkoon hyvään ja huonoon, vaikka kyseessä olivatkin Tanizakin henkilökohtaiset näkemykset, saivat omassa lukukokemuksessani kirjailijan vakuuttavuuden ja otteen lipsumaan loppua kohti. Erityisesti naisten ja naiskehojen kuvailu olivat minusta ikäviä, vaikka niillä olikin tärkeä ja informatiivinen osa estetiikan kuvailussa, ja ne auttoivatkin luomaan yhteyksiä esimerkiksi ihmisten ulkomuodon ja rakennetun ympäristön suhteen.
Joka tapauksessa kirja toteutti tehtävänsä, ja sai minut kiinnittymään tunnelmiin ja niihin liittyviin pohdintoihin valtavan elävästi: olin jatkuvasti muistavinani vastaavanlaisia hämäryyden ja kirkkauden välisiä tiloja ja unenomaisia tunnelmia. Ja niistä kumpuavat pysähtymisen, raukeuden ja epätodellisen utuisuuden kokemukset saivat tosiaankin miettimään monitasoisesti sitä, miksi karkotamme senkaltaisia hetkiä kauemmas keinotekoisilla ja kirkkailla valoilla.