Kunnia on katkera juoma

Hardcover, 153 pages

Finnish language

Published 1971 by Otava.

4 stars (1 review)

Tämä on japanilaisen ehdoton, japanilaisen omalaatuinen versio päivänpolttavasta aiheesta: nouseva polvi ja aikaihmisten maailma vastakkain yhtä epäluuloisina, tietämättöminä, tuomitsevina, yhtä lailla omien ihanteittensa sokaisemina. Tämä on varakkaitten ihmisten Japania, länsimaistunutta elämäntavoiltaan. Muutamat pojat, koulutoverit, liittoutuvat aikuisten maailmaa vastaan, koska ovat havainneet sen petolliseksi, tunteilevaksi ja tekopyhäksi. Pojat harjoittautuvat täydelliseen tunteettomuuteen – he nimittävät sitä objektiivisuudeksi – päästäkseen aikaihmisten valheitten ohi totuuteen. Mutta hekin tarvitsevat sankareita. He kelpuuttavat ihanteekseen Ryuzin, Noburun äidin rakastetun. Ryuzi on merimies, hän elää meren ja laivojen karussa, puhtaassa maailmassa, pojat uskovat hänen saavuttaneen tunteettomuuden. Tämä osoittautuu harhakuvaksi: Ryuzi onkin pehmeä, romanttinen haaveilija. Hän hylkää meren, aikoo mennä naimisiin: hän on petturi. Pojat tuomitsevat hänet. Merillä Ryuzi oli haaveillut kunniasta ja kuolemasta. Hän oli heittänyt haaveilun asettuessaan maille – tietämättään joutuvansa keskushenkilöksi rituaalimurhaan. Kerronnan intensiteetti saavuttaa huippunsa loppukohtauksessa, jota ympäröivät kauhuromantiikan huurut – kuin ennakoiden Mishiman dramaattista loppua, harakiria 25.11.1970.

5 editions

Merimiehen harakiri

4 stars

Merimies Ryuzille elämä merillä vastasi miehuuden ydintä, mutta ajan mittaan se oli menettänyt hohtoaan. Tutustuessaan telakalla leskeen, hän on valmis jättämään vanhan elämänsä taakseen. Lesken nuori poika näkee hänet toisin: merimiehenä, joka on asettunut valheellisen maailman yläpuolelle ja kosketuksissa johonkin merkityksellisempään. Kun hänen petoksensa paljastuu, on korjausliikkeen paikka.

Mishimasta kun on kysymys, niin tarinassa näkyy hänelle ominaiset kysymykset kunniasta elämässä ja kuolemassa. Nuoremmalla sukupolvella on pinnallisempi käsitys kunniasta ja maailmasta, tai lähinnä he käsittävät tunteettomuutta – "objektiivisuutta" – pinnallista maailmaa kohtaan vahvuudeksi. Vanhemmalla sukupolvella taasen on kokemus elämästä ja maailmasta, mutta ovat tuskastuneet sen päämäärättömyyteen. Siinä missä tarinan nuoriso janoaa jotain elämää suurempaa, heidän majakkansa on valmis kääntämään selkänsä sille. Tämä lienee yleinen tarina: miten pettyneitä olemmekaan, kun joku ihailemamme ihminen on vähemmän kuin oletimme hänen olevan, miten hän olikaan valmis myymään periaatteensa, vaihtamaan hänen jalo "kuolemansa" häpeälliseen elämään! Voimmeko toisaalta vaatia ihmisiä pysymään puhtaina, vakaumuksellisena?

Tämä on näitä kirjoja …