Kirja, joka olisi ollut paljon parempi esim. 20 vuotta sitten kuin tässä ajassa
3 stars
Tarinana hyvä kirja nuoresta pöyhkeästä runoilijasta, joka tekee sopimuksen saatanan kanssa ja sitten kärsii siitä lopun ikäänsä. Kierretään ympäri Eurooppaa ja tavataan Nietzsche ja Steiner. Mutta kun näinä aikoina kirjoittaa kirjan, jossa esitellään natseja ja natsien aatteita, niin vähän kyllä panee miettimään, että vaikka natsit esitetäänkin pahuuden ruumiillistumina, niin eihän se vain ole tekosyy päästä lausumaan julki natsiaatteita — etenkin kun Kännö flirttailee tämän saman aiheen kanssa kirjasta toiseen.
Review of 'Runoilija Eli miten veitsellä filosofoidaan' on 'Goodreads'
4 stars
Kännön kolmas on tyylille uskollista: historiallinen aihe todellisilla henkilöhahmoilla, esoteerisiä ulottuvuuksia, unenomaisia käänteitä ja ylipäänsä runsaasti ainesta. Kirja alkaa pääjuonensa suhteen vähän sivupoluilta: Theatre Wasilewskin teatteriseurue saapuu Lyoniin tammikuussa 1888 ja esiintyy suopealle yleisölle.
Eräänä iltana teatteriseurueen leiriin ilmestyy pahoinpidelty nuori mies. On syytä epäillä, että mies on Le Poète, viranomaisten nuoren naisen murhasta etsimä katala rikollinen, mutta teatteriseurue tuntee sympatiaa saksalaista maanmiestään kohtaan ja ottaa tämän suojiinsa: mies esittää asiansa hyvin ja on vähän epäselvää, onko hän ylipäänsä murhaaja. Nuorukainen osoittautuu kelpo mieheksi ja teatterinjohtajan tytär Lorraine jopa rakastuu.
Seuraa käänteitä, joiden jälkeen ollaankin Torinossa. Siellä kohdataan oopperalaulaja Minna Corelli, tämän hivenen epäilyttävä kummisetä ja eräs nuori mies, joka on kovin ihastunut Corelliin. Kaupungissa majailee myös maineikas saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche, joka on sihteeriä vailla. Nuoresta miehestä tulee hänelle oiva apu.
Joitain vuosia myöhemmin Nietzsche on jo dementoitunut ja heikossa kunnossa. Rudolf Steiner, Goethe–Schiller-arkiston hoitaja, saa kutsun Naumburgiin. Nietzschen …
Kännön kolmas on tyylille uskollista: historiallinen aihe todellisilla henkilöhahmoilla, esoteerisiä ulottuvuuksia, unenomaisia käänteitä ja ylipäänsä runsaasti ainesta. Kirja alkaa pääjuonensa suhteen vähän sivupoluilta: Theatre Wasilewskin teatteriseurue saapuu Lyoniin tammikuussa 1888 ja esiintyy suopealle yleisölle.
Eräänä iltana teatteriseurueen leiriin ilmestyy pahoinpidelty nuori mies. On syytä epäillä, että mies on Le Poète, viranomaisten nuoren naisen murhasta etsimä katala rikollinen, mutta teatteriseurue tuntee sympatiaa saksalaista maanmiestään kohtaan ja ottaa tämän suojiinsa: mies esittää asiansa hyvin ja on vähän epäselvää, onko hän ylipäänsä murhaaja. Nuorukainen osoittautuu kelpo mieheksi ja teatterinjohtajan tytär Lorraine jopa rakastuu.
Seuraa käänteitä, joiden jälkeen ollaankin Torinossa. Siellä kohdataan oopperalaulaja Minna Corelli, tämän hivenen epäilyttävä kummisetä ja eräs nuori mies, joka on kovin ihastunut Corelliin. Kaupungissa majailee myös maineikas saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche, joka on sihteeriä vailla. Nuoresta miehestä tulee hänelle oiva apu.
Joitain vuosia myöhemmin Nietzsche on jo dementoitunut ja heikossa kunnossa. Rudolf Steiner, Goethe–Schiller-arkiston hoitaja, saa kutsun Naumburgiin. Nietzschen sisko Elisabeth Förster-Nietzsche kaipaa arkistonhoidollista apua: Nietzsche-arkistot pitäisi saada kuntoon ja Nietzsche nostettua asemaan, joka hänelle saksalaisen kansan kaapin päällä kuuluu – vaikka Nietzsche itse halveksuikin saksalaista kulttuuria. Antisemististisellä siskolla onkin omat näkemyksensä siitä, millaiseen muotoon Nietzschen tuotanto pitäisi taivuttaa.
Steinerille tapaamisen kiinnostavinta antia on kuitenkin kohdata Nietzschen apulaisena hääräilevä runoilija, joka vaikuttaa olevan jonkinlaisten pahuuden voimien välikappale. Esoteerikko Steiner kiinnostuu ja päättää auttaa runoilijaa.
Melkoinen soppa. Alkuun sai ihmetellä jonkun aikaa, mistä tässä on kyse ja miten kaikki liittyy mihinkään, mutta pikku hiljaa juonenkäänteet alkavat muodostaa kokonaisuuden ja kun palaset alkavat loksahdella yhteen, suuri suunnitelma kaiken takana alkaa hahmottua ja kirja käy hyvinkin vetäväksi. Kännö on totta tosiaan rakennellut melkoisen kyhäelmän.
Nietzschen ja Steinerin käyttäminen kirjan henkilöinä on oiva veto. 1800-luvun loppu on monin tavoin mielenkiintoista aikaa. Oli mukava huomata muistavansa jotain Nietzschen elämästä; joskus teennäisenä lukiolaisfilosofina aihe kiinnosti enemmänkin. Melkoista mieskirjallisuuttahan tämä on – naisten osa on olla sivussa, intohimon kohteina ja pelinappuloina. Välillä niinkin, kyllä näiden riivattujen miesten seikkailujakin välillä on mielenkiintoista lukea ja Kännö osaa kyllä kieputtaa kasaan kiinnostavan tarinan.
