Cured

En tiedä olenko mitenkään suuri The Cure -fani. Muistan lapsuudessani enemmänkin heidän musavideoitaan, erityisesti traumatisoivan Lullaby-videon. Vanhempana päädyin tutustumaan tarkemmin heidän tuotantoonsa, ja tykästyin heidän varhaisemmasta, riisutummasta annista. Nämä sattuukin olemaan Lol Tolhurstin muistelmateoksen musiikkitiedollinen ydin, sikäli kun oli vielä osallisena kirjoittamisessa ja Robert Smithin lapsuudenystävänä.

Tolhurstin perspektiivi antaakin hyvän kuvan yhtyeen syntyhistoriasta, sen musiikillisista vaikutteista ja ajallisesta ilmapiiristä. Samalla kuvastuu, minkälaista oli keikkailla 1980-luvun alussa thatcherismin ankeuttamissa pysähtyneissä lähiöissä, joiden pubeissa parveilivat lähinnä vihaisia skinejä. Ei ehkä otollisin maaperä Boys Don't Cry -biisin soittamiseen, mutta yllättäviä keikkatarinoita piisaa. Kirjan punainen lanka on kuitenkin rumpalin sotatraumatisoidun isänsä alkoholismin periytyminen ja kaveruussuhteen kariutuminen. Tuttu tarina sinänsä: päihteet ovat tuhonneet muusikon elämän jos toisenkin, ja selviytymistarinoitakin on vaikka muille jakaisi. Sekaan kyllä mahtuu pari humoristista kännitarinaa jos toista, niin kuin perinne vaatii. Mikä sitten kohottaa tämän kirjan muista vastaavista on katumuksen ja anteeksiannon viesti: lopullista sanaa ei ole sanottu, aina on aikaa korjata säröt – mikä on toisinaan toistamisen arvoinen viesti.

Jos yhtye on ennestään tuntematon, on sen anti ehkä enemmänkin anekdoottien läpikäymistä. Faneille ja muusikoille kirja avaa hitusen yhtyeen käänteiden taustoja.

Cure fans will almost certainly enjoy this memoir. There are some great anecdotes, particularly from the early days of the band, as well as various, compelling exploits from later years. For non-fans, this is probably more of a three star read as there are some meandering passages, and several instances of repetitive or overstated accounts of particular points and events. Still, I found the overall experience interesting, entertaining, and worthwhile. Another editing pass or two would most-likely have made for a better, smoother, more compact read but I do generally recommend the book as its minor, technical shortcomings don't significantly hinder it.

As a fan of the band for many years, I found Lol's perspectives mostly thoughtful and thought provoking. It seems clear to me that his heart and mind were both in the right place in terms of respectfully and sincerely telling his story, which ultimately elevated the experience in my mind, and left me feeling good about seeing it through to its satisfying conclusion.