Kävelymusiikkia

Eeva-Liisa Manner oli tärkeimpiä suomalaisia runoilijoita, todellinen mestari. Hän kirjoitti myös proosaa. Manneriin erikoistunut Tuula Hökkä on toimittanut Mannerin proosateoksista Kävelymusiikkia-kirjan, johon on koottu Mannerin kolme romaania, novellikokoelmat ja lisäksi nipun lehdissä julkaistuja novelleja. Prosaistina Manner ei ollut järin pitkäsanainen, joten kootut teokset mahtuvat noin 600 sivuun.

Romaaneista ensimmäinen ilmestyi vuonna 1951. Tyttö taivaan laiturilla on lapsuuskuvausta menetetystä Viipurista, kertomus vähän hankalasti kansakoulun järjestelmään solahtavasta Leenasta. Noin satasivuinen pienoisromaani on vahvasti psykologinen ja lapsinäkökulmansa myötä kiehtova. Toinen romaani, vuonna 1963 ilmestynyt Oliko murhaaja enkeli? oli se varsinainen syy, miksi kokoelmaan ylipäänsä tartuin. Salanimellä Anna September kirjoitettu dekkariparodia kuulosti mielenkiintoiselta ajatukselta. Sitä se olikin: kustannusmaailmaan sijoittuva rikostarina oli melkoista tykittelyä täynnä kirjallisuusviittauksia ja kummia hahmoja. Noin satasivuinen pienoisromaani tämäkin.

Kolmas romaani on sitten 1970-luvulta. Varokaa, voittajat ilmestyi ensin 1972 ja sitten korjailtuna versiona 1976. Tässä kirjassa on vuoden 1972 versio, mutta myös kaikki korjaukset. Vuoden 1976 versiota on kuitenkin vähän vaikea lukea, kun sen muutokset ovat alaviitteissä. Tarina sijoittuu ”latinalaiseen maahan”; vähän epäselväksi jää, onko se kenties Espanja vai joku Latinalaisen Amerikan espanjankielinen maa. Ympäristö on epämääräinen ja tarina myös ajaton, vaikka sijoittuukin julkaisuaikansa nykyaikaan. Se kertoo poliittisesta salamurhasta pikkukylässä. Elokuvallinen romaani on kovin vertauskuvallinen ja ja vakava.

Koko kokoelmalle nimensä on antanut Kävelymusiikkia pienille virtahevoille -novellikokoelma vuodelta 1957. Siinä on tusinan verran lyhyitä novelleja, ”harjoituksia”, kuten Manner niitä luonnehtii. Psykologisia, kummallisia, kokeilevia – ei välttämättä mitään kovin totista kirjallisuutta, toisaalta aika raskaita aiheitakin. Ei mitään kovin yksinkertaista tai helppolukuista. Rakkausjuttuja ja groteskeja -otsikon alle niputetut lehdissä pääasiassa 1950- ja 1960-luvuilla ilmestyneet kirjoitukset sen sijaan sisältävät tämän kokoelman mutkattominta antia, jopa vallan nokkelia rakkaus- ja rikosjuttuja.

Kävelymusiikkia on tietysti arvokas teos. Eeva-Liisa Mannerin tuotannon kokoaminen kaksiin kansiin – tämä Kävelymusiikkia proosalle ja Kirkas, hämärä, kirkas runoille – on arvokasta työtä Tuula Hökältä ja Tammelta. Mielenkiintoista luettavaa nämä proosateokset ovat; en kuitenkaan välttämättä suosittele tekemään samoin kuin minä, eli lukemaan kaikki 600 sivua kerralla. Se on raskas työmaa! Lähestymällä pienemmissä annoksissa kokonaisuus on epäilemättä nautinnollisempi. Omasta hyllystäni löytyy Kirkas, hämärä, kirkas; tälle en koe niin suurta tarvetta. Runokokoelma on muutenkin selvästi helpompi hankkia, kiitos vuonna 2021 ilmestyneen uuden painoksen. Kävelymusiikista ei ole otettu uusia painoksia sen ilmestyttyä vuonna 2003. Suuren runoilijan proosa lienee kuitenkin vähän marginaalisempaa.