Tyhjyyspäiväkirja

Työelämässä miesten ja naisten osat eivät ole samanlaiset. Naisille on taipumus kertyä kaikenlaista pikkusälää, kuten toimiston siisteydestä, kahvinkeittämisestä ja sensellaisesta puuhastelusta huolehtimisesta, ihan riippumatta siitä, kuuluuko se toimenkuvaan vai ei – tavanomainen ”keitäpä tyttö kahvit” -ilmiö. Japanissa naisen asema työelämässä on edelleen miestä heikompi, joten on helppo uskoa ilmiön olevan siellä vielä pahempi.

Sellaisesta tilanteesta alkaa myös Emi Yagin esikoisromaani Tyhjyyspäiväkirja, jonka päähenkilö on 34-vuotias Shibata. Hän työskentelee kartonkisia rullahylsyjä valmistavassa yrityksessä. Eräänä päivänä jaospäällikkö alkaa puhella itsekseen toimistossa, miten kahvikupit ovat levällään neuvottelutilassa. Sen sijaan, että jaospäällikkö siivoaisi itse kupit tai edes käskisi jotain alaistaan siivoamaan ne, hän ilmaantuu Shibatan työpisteelle tupakkansa kanssa ja toteaa: “Kuulehan, neuvottelutilan kupit ovat vieläkin levällään.” Shibata raahautuu neuvottelutilaan, jossa kahvikuppeihin on kaiken muun lisäksi survottu tupakantumppeja, joiden aromi on tuntikausien aikana muhinut kuvottavaksi.

Niinpä Shibata ei suostukaan siivoamaan kuppeja, vaan sanoo ohikulkevalle jaospäällikölle olevansa raskaana ja saavansa siksi kahvin hajusta kauheaa pahoinvointia. Näin näppärästi Shibata tulee raskaaksi! “Esimieheni kantoivat enemmän huolta kahvituksen järjestämisestä kuin siitä, milloin lähdin töistä.” Onneksi miestyöntekijöiden joukosta löytyy vasta yliopistosta työllistynyt nuori mies, joka saa hoitaakseen kahvitarjoilut.

Shibata saa kokea monenlaisia uusia elämyksiä. Vaikkapa sen, että junissa onkin väkeä liikkeellä jo aikaisemmin. “Kaiken lisäksi kukaan ei näyttänyt mitenkään erityisesti iloitsevan, että oli päässyt töistä näin aikaisin. Olin sydänjuuriani myöten hämmästynyt, että niin moni oli palaamssa kotiin jo viiden jälkeen.” Shibata saa siis riemuita siitä, että raskautensa vuoksi pääsee lähtemään töistä pari-kolme tuntia etuajassa, siis viideltä, ja kun hän pääsee ruokaostostensa kanssa kotiin, kello on vasta puoli seitsemän, eli aikaa on vaikka millä mitalla.

Tyhjyyspäiväkirja tarkastelee naiseutta ja äitiyttä eri kulmista; rooleja, joita naisten on esitettävä miesten ja yhteiskunnan silmissä. Äitiyteen liittyy monenlaista suorittamista, Shibata päätyy muun muassa huhkimaan melko reippaan kuuloisessa raskausaerobicissä, kun firman myöntämä liikuntaseteli ei kelpaakaan äitiysjoogaan. Shibataa huvittaa raskaudenseurantasovelluksen tapa verrata sikiön kokoa erilaisiin kasviksiin, vauvan vertaaminen myskikurpitsaan saa Shibatan suorastaan närkästymään (ja kyllä, Shibata, myskikurpitsa on erinomaista sosekeitoissa).

Tässä pienessä kirjassa on paljon tasoja ja loppuratkaisu, joka saattaa saada lukijan ihmettelemään. En sano siitä mitään; saatte pohdiskella itse. Tyhjyyden tematiikka on kirjassa mielenkiintoista. Kirjan japaninkielinen nimi Kūshin techō viittaa Boshi techō -päiväkirjaan, jonka Japanissa jokainen raskaana oleva saa. Kūshin tarkoittaa ”tyhjää ydintä”. Tällaisen tyhjien ytimien parissahan Shibata työskenteleekin: jonkun rullan sisällä oleva kartonkihylsy on yhdenlainen tyhjä ydin, jonka merkitys on siinä, mitä sen ympärille tulee.

Emi Yagi voitti teoksella parhaalle esikoisromaanille myönnettävän Dazai Osamu -palkinnon. Kirjaa on kehuttu kiihkeäksi ja ratkiriemukkaaksi, mikä tuntuu hivenen kummalliselta, sillä kirja on minusta päinvastoin varsin hillitty ja vähäeleinen. Viisto hymy sillä kyllä on kasvoillaan, eikä kirja mitenkään tosikkomainen ole, mutta ei todellakaan mikään kuoliaaksinaurattajakaan. Yhtä kaikki Tyhjyyspäiväkirja istuu mainiosti viime vuosien japanilaisten suomennosten jatkoksi.