Kesken

FT Liisa Enwald (1946–2021) oli monipuolinen esseisti, kirjailija ja kääntäjä. Mirkka Rekolan tuotannosta väitellyt Enwald tunsi kirjallisuutta laajasti. Hän teki pitkän uran luovan kirjoittamisen opettajana ja elämäntarinallisen kirjoittamisen parissa. Satuin itse Enwaldin kirjallisen tuotannon äärelle penkoessani kirjaston kirjallisuudentutkimuksen hyllyjä. Nappasin matkaani pari esseekokoelmaa ja niistä ensimmäisenä luettavaksi pääsi tämä Kesken.

Teoksen aloittaa ”Mitä lukija tekee”, jossa Enwald pohdiskelee lukemisen luonnetta monelta kantilta. Tämä on oikein hyvä aloitus kokoelmalle. Sitä seuraava ”Kirjastoista puuhastoiksi” kauhistelee kirjastojen muuttumista monenlaisen toiminnan näyttämöiksi. Minullakin on lämpimät muistot lapsuuden Säynätsalon kunnankirjastosta, joka oli hyvinkin perinteinen kirjasto, mutta ihan yhtä ihania ovat Kaukajärven sivukirjasto ja pääkirjasto Metso nyt. Vaikka molemmissa on tarjolla muutakin, kirjat ovat edelleen erittäin vahvasti pääasia. En siis olisi kamalan huolissani.

”Kuntokynäilystä yliopistokuriin” ja ”Kurssiguruja ja kirjoitusohjelmia” käsittelevät eri kanteilta kirjoittamisen opetusta. Lähtökohtana on Enwaldin työ Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelun kriitikkona ja siitä alkanut matkaa luovan kirjoituksen opettajaksi. Kaikenlaista onkin matkan varrella tapahtunut ja oman tekemisensä lisäksi Enwald summaa ansiokkaasti kirjoitusopetuksen kehitystä Suomessa. Hyvä, että nämäkin muistelot on ylös kirjattu.

”Kerrotut ajat” on nyt jo lakkautetun Suomen Elämäntarinayhdistyksen perustajan Anja Vähäahon muistolle laadittu kirjoitus elämäntarinakirjoittamisen vaiheista Suomessa ja käänteistä, jotka johtivat Enwaldin pitkälliseen työskentelyyn Elämäntarina-lehden päätoimittajana. Tämäkin on yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille arvokasta muistitietoa.

Tätä seuraa kolme esseetä kirjallisuudesta. ”Pitkä elämänruno ja pienten asiain onni” käsittelee Hannu Mäkelää, ”Hiljaisuuden poikasia ja maisia matoja” Helvi Juvosta ja ”Verhotuista verhotuin?” Saima Harmajaa. Esseet ovat perinpohjaisia, taitavasti laadittuja ja vahvasti analyyttisiä. Enwald on näissä lukenut, aiheensa tunteva kirjoittaja, jolla on hyvää kykyä tekstin analysointiin ja yhteyksien havainnointiin. Kohdekirjailijoista kiinnostuneille lukijoille nämä esseet tarjoavat varmasti antoisia lukuhetkiä.

”Ei mitään erityistä” käsittelee haikurunoutta, joka on ollut tavanomainen elementti kirjoittajakoulutuksessa. ”Kerää pihalta 20 havaintoa, tarkkaa, kirjoita niistä kuvailua, lyhennä se kolmeen riviin – ja vihdoin runoon jossa tavut asettuvat säkeisiin tavalla 5-7-5.” Enwald analysoi kiinnostavasti haikun luonnetta. Tämä on hyvä kirjoitus, jota suosittelen kaikille haikuista kiinnostuneille.

Musiikki oli Enwaldille tärkeä aihe, ja ”Laulurunojen hiljaista draamaa” yhdistää kiinnostuksen musiikkiin ja runouteen pohtimalla laulettuja runoja ja niiden käännöksiä. Musiikkia käsittelee myös ”Kesken”, joka alkaa kuvauksella Maj Lind -pianokilpailusta: ”Mutta äkkiä pianon ääni katkeaa, seuraa parin minuutin tauko joka ei kuulu sävellykseen. Sitten soittaja nousee ja kävelee kesken kappaleensa lavalta pois vilkaisemattakaan yleisöön päin.” Tästä päästään yhteen musiikinhistorian suurista keskenjäämisistä, Bachin Die Kunst der Fugen lopussa olevaan katkeamiseen.

Muuhunkin, hyvin henkilökohtaisiin, traumaattisiin kokemuksiin. Keskeneräisyyteen, virheiden hyväksymiseen. ”Tavoitteellisuuden ulkopuolella tapahtuu. Syntyy häiriöitä, katkoja ja hiljaisuuksia, alaviitteitä ja sulkumerkintöjä joihin kätkeytyy viisaus.” Samoilla vaikeuksien kentillä liikkuu ”Sinä se olet – Erään äänen tarina”, kuvaus laulamisen vaikeudesta, kun ääntä ei vain tule.

”Lasijoutsen” on kuvaus ja muistokirjoitus aforismikirjailija ja runoilija Sirkka Klemetistä (1945–1983), jonka kirjallisen tuotannon välikädeksi Enwald ajautui. Herkkä kirjoitus herättää mielenkiintoa Klemetin tuotantoa kohtaan. ”Haudan takaa” on toinen muistokirjoitus, Enwaldin entiselle aviopuolisolle. Lopuksi vielä ”Taivaan raja?” käsittelee uskontoa ja uskossa olemista monipuolisesti.

Kesken on siis rikas valikoima laadukkaita tekstejä. Enwald eli runsaan elämän, jossa riitti vaiheita ja monipuolisia mielenkiinnonkohteita. Kokoelman sivuilta välittyvää kirjallista ja musiikillista sivistystä ei voi kuin ihailla. Kirjoittajakoulutuksen historiasta kiinnostuneille tämä on varsinkin kullanarvoinen esseekokoelma, mutta yleisemminkin kirjallisuudenystäville Enwaldin ajatuksissa riittää pureskeltavaa.