Viimeinen valkoinen mies

Eräänä aamuna Anders, valkoinen mies, sai herättyään huomata muuttuneensa syvän ja kiistämättömän ruskeaksi.

Romaanin aloitus saattaa tuoda mielleyhtymiä Kafkasta. Anders ei kuitenkaan ole muuttunut suunnattomaksi syöpäläiseksi, vain ruskeaksi. Ulkonäkö on kuitenkin muuttunut enemmän kuin vain ihonvärin verran: peilistä katsoo tuntematon mies.Anders ottaa yhteyttä Oonaan, teiniaikaiseen tyttöystäväänsä, jonka kanssa hänellä on virinnyt uudelleen jonkinlainen ”friends with benefits”-suhde. Kenellekään muulle hän ei ensin uskalla kertoa muutoksestaan. Oonakin suhtautuu epäilevästi, kunnes tulee käymään, näkee itse eikä voi kuin hyväksyä, että näin on tosiaan tapahtunut. Muutos herättää suhteessa jotain uutta ja jännittävää.Lopulta Andersin on pakko palata töihin ja näyttäytyä vanhalle isälleen. Asiaa helpottaa se, ettei hän ole ainoa muuttunut. Tapauksista puhutaan ensin epäilevästi, sitten siitä tulee uutisaihe ja lopulta muutokset alkavat yleistyä. Joku on sitten lopulta se kirjan nimen viimeinen valkoinen mies. Muutos toki koskee myös naisia.Mohsin Hamid on laatinut mielenkiintoisen ajatusleikin. Kovin syvällisille tasoille tämä pieni teos ei tätä kuvitelmaa vie, mutta laajenee sentään jonkin verran Andersin henkilökohtaisista tunnoista yleisemmälle tasolle. Henkilökohtaiset tunnot ovat sittenkin kiinnostavampia: miltä valkoisesta ihmisestä tuntuu menettää etuoikeuksiaan, olla ruskeisiin ihmisiin kohdistuvien epäilysten ja pälyilyn kohteena? Kirjallisesti huomionarvoista on Hamidin tyyli kirjoittaa pitkiä, runsain pilkuin juoksevia, ketjumaisia virkkeitä. Kappaleen mittaiset virkkeet ovat aivan tavanomaisia. Saramago tulee mieleen hakemattakin. Teksti on raskasta luettavaa, mutta pakko on myöntää, että siinä on oma rytminsä. Suomentaja Jaakko Kankaanpää on varmasti saanut vähän pähkäillä, miten tämän sovittaa sujuvaksi suomeksi, mutta lopputulos hengittää.Kirja on tarkoituksella vähän hahmoton. Sen tapahtumat sijoittuvat nimettömään kaupunkiin, jonka lähettyvillä on joku suurkaupunki. Kai tämä voisi olla joku pienempi kaupunki niin New Yorkin kuin Lontoon liepeillä. Tapahtumat ovat pienimuotoisia. On Anders ja Oona, heidän elämänsä, työnsä ja suhteensa. Andersilla on syöpää sairastava isä; äitinsä hän on menettänyt jo aiemmin. Oona on menettänyt isänsä ja kaksoisveljensä, jäljellä on salaliittoteorioihin taipuvainen äiti. Menetyksen teemaa käsitellään romaanissa monella tasolla.Viimeisin valkoinen mies ei ole sellainen romaani, jonka joku scifikirjailija tästä aiheesta kirjoittaisi. Hamidin teos on lievästi unenomainen, hahmotelmamainen kuvitelma, jossa tarkastellaan asiaa tiiviisti, niukasti ja tyylikkäästi. Hamid onnistuu herättämään lukijoissaan ajatuksia rotuun ja rasismiin liittyvistä kysymyksistä.