msaari reviewed Talvikaupunki by Aila Meriluoto
Review of 'Talvikaupunki' on 'Goodreads'
4 stars
Luettuani Aila Meriluodolta viimeisimpiin kuuluvia runokokoelmia, halusin katsella vähän taaemmas. Kovin kauas en kuitenkaan päässyt, tai sitten pääsin, miten tätä nyt tulkitsee: Talvikaupunki on Meriluodon kymmenes kokoelma eikä tämän ja vuoden 2002 Kimeän metsän välissä ole kuin yksi kokoelma, vaikka vuosia onkin yli kaksikymmentä.
Talvikaupungin kantena on osa Peter Brueghel vanhemman maalauksesta Metsästäjiä talvimaisemassa. Talvisen harmaissa tunnelmissa kokoelmassa ollaankin. Ensimmäinen osio muodostuu kokonaisuudessaan pidemmästä "Talvikaupunki"-runosta, joka kuvaa talvista kaupunkia kasvavana organismina. "Rakennukset siementyvät, puhkeavat, rönsyilevät, / porras johtuu portaaksi, ylhäällä on tulevan kukinto, / näköala ja ilma, luomisen täysi logiikka." Kaunista!
Kokoelmassa on paljon henkilökohtaiselta tuntuvaa runoutta. "Rakastaa — ei. Mitä helvettiä? / Helvettiäpä niinkin. / Miehet on yksiä paskoja. / Ja naiset, totisesti." Wikipedian mukaan tämän aikakauden runoja on houkutus lukea Meriluodon elämäkertaa vasten. Tiedäpä noista.
Kokoelman loppupuolen synkähkö kuvasto on tämän päivän ilmastonmuutospuheen keskellä kotonaan. "Miksi kukaan ei puhu siitä? / Korkeintaan sanovat että nykyään / tehdään …
Luettuani Aila Meriluodolta viimeisimpiin kuuluvia runokokoelmia, halusin katsella vähän taaemmas. Kovin kauas en kuitenkaan päässyt, tai sitten pääsin, miten tätä nyt tulkitsee: Talvikaupunki on Meriluodon kymmenes kokoelma eikä tämän ja vuoden 2002 Kimeän metsän välissä ole kuin yksi kokoelma, vaikka vuosia onkin yli kaksikymmentä.
Talvikaupungin kantena on osa Peter Brueghel vanhemman maalauksesta Metsästäjiä talvimaisemassa. Talvisen harmaissa tunnelmissa kokoelmassa ollaankin. Ensimmäinen osio muodostuu kokonaisuudessaan pidemmästä "Talvikaupunki"-runosta, joka kuvaa talvista kaupunkia kasvavana organismina. "Rakennukset siementyvät, puhkeavat, rönsyilevät, / porras johtuu portaaksi, ylhäällä on tulevan kukinto, / näköala ja ilma, luomisen täysi logiikka." Kaunista!
Kokoelmassa on paljon henkilökohtaiselta tuntuvaa runoutta. "Rakastaa — ei. Mitä helvettiä? / Helvettiäpä niinkin. / Miehet on yksiä paskoja. / Ja naiset, totisesti." Wikipedian mukaan tämän aikakauden runoja on houkutus lukea Meriluodon elämäkertaa vasten. Tiedäpä noista.
Kokoelman loppupuolen synkähkö kuvasto on tämän päivän ilmastonmuutospuheen keskellä kotonaan. "Miksi kukaan ei puhu siitä? / Korkeintaan sanovat että nykyään / tehdään kumisaappaisiin liian lyhyet varret. / Tai että lätäköitä on paljon." Näihin säkeisiin on helppo lukea vedenpaisumuksen tunnelmaa. "Jonakin päivänä ne uivat. / Mutta vieläkään ne eivät puhu siitä." – nämä säkeet tekisi mieli huutaa tämän päivän fossiilikapitalisteille. Meriluoto on selvästi pohtinut jo yli 40 vuotta sitten samoja maailmanlopun tunnelmia, joissa itsekin viivyn:
Hitaan tuskallisen kuoleman
he luovuttavat viestikapulana lapsilleen.
Juostaan.
Ihana maisema: mustia puita,
puhdistamoitten piipussa tulinen kukka,
kalojen vatsat keinuvat hiljaa paksussa vedessä.
Huohotuksen musiikki hidastuu, korahtaa.
Jokainen polvi kuolee vähän pidemmälle.
Mistä minä kirjoittaisin?
Takakansi kertoo Meriluodon kypsyneen runoilijana kohti illuusiottomuutta ja kirkkautta. Eipä tässä harhakuvitelmia maailman pehmoisuudesta elätellä. Kyllähän tämä minun tuomiopäivänviettiäni miellyttää. Seuraavaksi Meriluodon parissa sitten aivan alkuun: lukuvuoroaan odottaa esikoisrunokokoelma Lasimaalaus, yksi Suomen historian rakastetuimmista runokokoelmista.