Mitta ja määrä.

Anni Sumari voitti Tanssiva karhu -palkinnon vuonna 1998 tällä runokokoelmalla. Kun olen lukenut voittajia järjestyksessä, Mitta ja määrä asettuu vasten edellistä voittajaa, Mirkka Rekolan Taivas päivystää -kokoelmaa. Kuinka erilaisia nämä ovatkaan! Siinä missä Rekola oli aforistisen niukkasanainen, Sumarin runot polveilevat useamman sivun mittaisiksi. Sanoja ei säästellä.

Kokoelma on kuusiosainen. Ensimmäinen osa alkaa pohdinnalla. "Jos joskus kirjoittaisin kirjeen, / jos siis olisi joku, jonka toivoisin saavan minulta kirjeen, / ainakin huomauttaisin olennaisimmasta: / Täällä tapetaan ja nälkiinnytään." Tällainen olennaisuuksien äärellä olemisen tuntu kokoelmassa säilyy myöhemminkin. Puhe on inhimillisyydestä, ihmisyydestä.

Sumarin kuvasto on rikasta ja mielikuvituksellista. Vaikeaselkoistakin, tai ainakin monenlaisille tulkinnoille avointa ja altista. Runot myös viittailevat milloin minnekin, nimeävät henkilöitä vailla sen suurempaa esittelyä. "Kristoforos oli nainen" pyörittelee syntymisen ja synnyttämisen tematiikkaa eri kanteilta. Tästä runosta pidin.

Vanhemmat loivat minut seurakseen,
mitä siitä pitäisi ajatella?
Jotkut vakavissaan pitävät elämän tarkoituksena
lisääntymistä (kunhan ei yli elintarvikkeiden tuotannon).

Kaikenkaikkiaan Mitta ja määrä tuntuisi antavan paljon. Kokoelmassa on runsaasti tavaraa, siinä on monia polkuja eri suuntiin, paljon poimimisen ja nostamisen arvoisia säkeitä. Sivujen väliin kertyi runsaasti kiinnostavista kohdista kertovia muistilappuja. Paljon oli myös säkeitä, joita en ihan ymmärtänyt, paljon kiemuraisia ajatuspolkuja kuljettavaksi.

Mikä on ruumis? hän toisti kysymyksen.
Se ei ole kaikki, se on osa.
Ruumis on ajan määrä ja paikan mitta.
Se suhteellistaa vapauden
ja mahdollistaa turhat ja epäoikeutetut tunteet.
Ruumis on päivien ruukuista purkautuva hämärä,
joka vaikeuttaa itseyden oivaltamista.