コーヒーが冷めないうちに

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin (s. 1971) Ennen kuin kahvi jäähtyy sai alkunsa näytelmänä vuonna 2010. Kawaguchi muokkasi teoksen romaaniksi vuonna 2015. Kansainväliseen suosioon teos nousi nopeasti, käännöksiä alkoi ilmestyä piakkoin. Länsimaista ensimmäiseksi ehti Unkari ja nyt tuoreimpana käännöksenä on ilmestynyt Markus Juslinin suomennos. Suoraan japanista tehty suomennos on sujuvaa tekstiä, kuten taitavilta japanista suomentavilta kääntäjiltämme osaa odottaakin.

Näytelmätausta näkyy siinä, miten pienissä puitteissa romaani tapahtuu. Tapahtumat sijoittuvat pieneen tokiolaiseen kahvilaan Funiculì Funiculàan, jossa on vain muutama asiakaspaikka. Yksi paikoista on erityinen: siihen istumalla pystyy matkustamaan ajassa. Aikamatkustamiseen liittyy paljon sääntöjä, jotka varmistavat sen, ettei aikamatkailu ole aivan sellainen ihmejuttu kuin voisi kuvitella, mutta sääntöjen mutkikkuudesta huolimatta mahdollisuus on houkutteleva.

Romaani on rakentunut neljästä episodista, joista jokaisessa joku kirjan henkilöistä päätyy aikamatkustustuoliin istumaan. Kenties näytelmätaustasta johtuen tarinoissa pyörii aika pieni piiri henkilöitä. Se toisaalta pitää tunnelman aika tiiviinä ja kun samat henkilöt pyörivät joka tarinassa, Kawaguchi ehtii esitellä heidän taustojaa ja tehdä heitä tutuiksi. Tästä seurueesta valikoituu sitten neljä henkilöä, jotka kukin vuorollaan istuvat tuoliin ja saavat tehdä aikamatkan.

Menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat käyneet kahvilassa, menneisyydessä tuolista ei saa nousta ja siellä voi viipyä vain niin kauan kuin kupissa olevalla kahvilla kestää jäähtyä. Mikään nykyajassa ei myöskään muutu, vaikka menneisyydessä mitä tekisi. Nämä säännöt – jotka muuten tulevat kirjaa lukiessa aivan perinpohjaisen tutuiksi – ovat paitsi käteviä näytelmän toteutuksen kannalta, myös tarkoittavat sitä, ettei Ennen kuin kahvi jäähtyy varsinaisesti aikamatkakirjallisuuteen kovin vahvasti lukeudu.

Tarinassa on ripaus yliluonnollista, mutta ennen kaikkea siinä on kyse siitä, mitä aikamatkailu tekee matkaajalle itselleen. Koska menneessä ei voi muuttaa mitään, samaan tulokseen voisi kai päästä ilman aikamatkailuakin, vain avoimella ja hyväksyvällä suhtautumisella läheisiinsä ja menneisiin tapahtumiin. Tällainen filosofia Kawaguchilla tuntuu kirjansa taustalla olevan.

Ennen kuin kahvi jäähtyy on sympaattinen pieni romaani. Se kärsii hieman toisteisuudesta – ne säännöt toden totta tulevat tutuiksi, samoin vaikkapa kahvilan seinällä olevat kellot – mutta onnistuu kuitenkin herättämään lukijoissaan tunteita. Selvästi jossakin Kawaguchi on onnistunut: kirja on noussut BookTok-ilmiöksi ja myynyt jo yli miljoona kappaletta. Jatko-osiakin on tietysti tehty: kansiliepeessä mainostetaan syksyllä ilmestyvän suomeksi Ennen kuin salaisuus paljastuu ja japaniksi näitä on ilmestynyt jo viisi. Formaatti näyttää näissä kaikissa olevan sama: neljä kertomusta, joissa uudet ja osin tutut henkilöhahmot joutuvat samojen kysymyksen äärelle.

Tässä asetelmassa on jotain universaalin vetoavaa, ja siihen kai kirjasarjan suosio perustuukin. Lukija voi pysähtyä pohtimaan itse: kenet minä haluaisin menneisyydessä tavata? Minkä virheen haluaisin itse korjata?

---

In my exploration of Toshikazu Kawaguchi's novel "Before the Coffee Gets Cold," I discovered a captivating tale that originated as a play in 2010 before being adapted into a novel in 2015. Set in a quaint café in Tokyo named Funiculì Funiculà, the story revolves around a special seat that enables time travel. Through four episodic narratives, each featuring a character embarking on a journey through time, the novel weaves a tight-knit atmosphere while delving into the complexities of relationships and the consequences of altering the past.

As I delved into the rules governing time travel within the narrative, such as the inability to change the past or remain in the past for longer than the time it takes for a cup of coffee to cool, I found myself immersed in a world that seamlessly blends the supernatural with philosophical musings. Despite occasional repetitiveness stemming from adherence to these established rules, the novel's charm and resonance with readers shine through, evident in its international success and emergence as a BookTok phenomenon.

Overall, my encounter with "Before the Coffee Gets Cold" left a lasting impression, sparking introspection about the nature of time and our relationships with the past. Its universal themes and engaging storytelling make it a standout work, inviting readers to ponder their own desires and dilemmas surrounding time travel.

Cafe Funiculi Funicula, the coffee shop where you can time travel, was a grand prize winning play in 2013. The book followed in 2015, a translated version and a film after that. Unfortunately, this reads more like a play than a book.

The story is fine, as it goes, and the time travel is why it ended up on my reading list. This time travel has plenty of rules, but they don't really get in the way. The time travelers, on the other hand, are not as good - or maybe a bit lost in translation.

That leaves the writing, with many descriptions of the colors, the people, the place - all that is missing is the stage directions. Some of the descriptions are a bit conflicting, and despite being on the cover - there is no cat.

I wonder how the play would have delved into the flashbacks and story elements, half of which were outside the cafe - a narrative? Again, maybe it was the translation, but putting them into the story (as the steam rises, blah) wasn't smooth.

Would I see the film? Sure - it looks like they flipped a few things, and the cafe is quite a bit larger. Would I read the sequel? I'd skim the first chapter, to see if the writing is better - or if it still feels like a play. Would I learn Japanese for this? Nope. This book rates a "just okay" of 2 stars out of 5.