Yö kuuluu meille

No cover

Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille (EBook, Finnish language, 2022, WSOY)

1 verkkoaineisto, 1 pages

Finnish language

Published 2022 by WSOY.

View on Finna

Kun diktatuuri murhaa ja hävittää, kuka huomaa kultin tekosia siinä taustalla?

Maagista realismia elikkäs kauhua Argentiinasta, jossa rikkaat maanomistajasuvut elävät ihan omassa todellisuudessaan ja hyötyvät kaikesta siitä, mitä sotilasjuntat kansanmurhineen ja talouskriisit kaaoksineen saavat aikaan. Hyvä tunnelma ja kohtuullisen hyvää yhteiskunnallisuutta, jos kohta tätä miksikään vallankumouskirjallisuudeksi voi nimittää, koska päähenkilöt kuitenkin edustavat vain itseään.

None

Vaikuttava ja hyvin kirjoitettu kirja. Tarinassa hypittiin aikatasosta ja näkökulmasta toiseen, mutta silti kirjaa oli helppo lukea. Tarinan päähenkilöt olivat hienosti kirjoitettuja, ja heidän äärimmäisiä ja epämielyttäviä näkökulmiaan oli helppo ymmärtää tarinan edetessä. Osa sivuhenkilöistä sen sijaan oli jäänyt karikatyyrien tasolle, mutta se oli luettavuuden kannalta hyvä ratkaisu: kirjassa oli paljon henkilöitä, ja osasta käytettiin tarinan eri kohdissa eri nimiä.

Pohjimmiltaan tämä oli kai kertomus vallan korruptoivuudesta ja väkivallan aiheuttamista traumoista. Pääjuonen taustalla kulki kertomus Argentiinan väkivaltaisesta ja epäoikeudenmukaisesta historiasta ja historialliset kauheudet eivät kalvenneet tarinaan keksittyjen rinnalla.

avatar for Elmis

rated it