Lucy meren rannalla

, #538

270 sivua ; 21 cm, 270 pages

Finnish language

Published 2023 by Tammi.

View on Finna

Lucy Barton pakenee koronaa ex-miehensä kanssa ja kokee elämänsä suurimman yllätyksen.

Kun maailma pandemian alussa pysähtyy, hätääntynyt Lucy Barton jättää New Yorkin ja eristäytyy ex-miehensä Williamin kanssa Maineen, Crosbyn pikkukaupunkiin. Seuraavien hiljaisten, pelontäyteisten kuukausien aikana käy selväksi, että Lucyn loppuelämä tulee olemaan jotakin täysin muuta kuin hän oli kuvitellut. Armottoman realistisesti elämään suhtautuva Elizabeth Strout ei epäröi paiskata lukijoitansa tyrskyävän meren armoille, mutta hänen myötätuntonsa on kuitenkin se, josta löydämme ankkuripaikkamme yhä uudelleen.

Elizabeth Strout (s. 1956) on kiitetty ja paljon luettu yhdysvaltalainen kirjailija. Strout voitti vuonna 2009 Pulitzer-palkinnon teoksellaan Olive Kitteridge, josta on tehty Emmy-palkittu tv-sarja. Pienoisromaani Nimeni on Lucy Barton oli monien muiden Stroutin teosten tavoin arvostelu- ja myyntimenestys. Suomessa kirjabloggarit äänestivät sen 2018 parhaaksi käännösromaaniksi. Elizabeth Strout on koulutukseltaan juristi. Hän on Mainesta lähtöisin oleva pikkukaupungin tyttö, joka asuu New Yorkissa.

9 editions

reviewed Lucy meren rannalla by Elizabeth Strout (Keltainen kirjasto, #538)

Nimeni on taas Lucy Barton

Koronaa paossa tässä oltiin. Aika samaan tapaan näillä New Yorkin asukkailla lock-down meni kuin Suomessakin. Vainoharhaisena ja rokotusta odotellessa. Etäyhteyksiä eli videopuheluita eivät tosin harrastaneet. Teemat olivat aika pitkälle samoja kuin edellisessä, vanheneminen ja omien juurien fiilistely. Tytärten asiat kiinnostivat Lucya enemmän kuin oman veljen, joka ohimennen kuoli kirjan loppupuolella. Toki veljestä on ollut enemmän juttua jo sarjan aiemmissa osissa. Jos on tykännyt edellisistä Lucy Bartoneista pitää varmasti tästäkin. Kieli on tuttua, päiväkirjaa puhuttelevaa, mutta eipä näistä "jatko-osista" yksikään vedä vertoja sarjan avaukselle.

Subjects

  • Barton, Lucy (fiktiivinen hahmo)
  • lähtö
  • eristys (eristäminen muista)
  • COVID-19
  • pandemiat
  • ihmissuhteet
  • menneisyys
  • suru
  • naiset
  • entiset kumppanit
  • aikuiset lapset
  • Maine (osavaltio)
  • Yhdysvallat