User Profile

Tämän yhden kirjan perusteella Achebea voisi luonnehtia Afrikan Kalle Päätaloksi. Hän kertoo tylsästi mielenkiintoisesta aiheesta, Nigerian Igbo-heimon kulttuurista ja siitä miten valkoinen mies valloitti Nigerialaiskylät. Lukijan eteen marssitetaan rutkasti sellaista porukkaa, joilla ei tarinan kannalta ole juurikaan merkitystä. Teos saattaa tuntua raskaalta sillä rakenne ei noudattele länsimaista kerrontaperinnettä. Ansiokkaasti Achebe jättää kaunistelematta, eli kuvaa myös hahmojen ja viidakkoelämän kyseenalaisia puolia.

Takakannessa tätä kuvataan "tummaksi" eli jotenkin synkäksi romaaniksi. Mutta ei tämä minusta kovin synkkä ollut. Pikemminkin päähenkilö oli positiivinen hahmo. Tapahtumat toki näin 100 vuotta kirjoitushetken jälkeen tuntuvat ehkä vieläkin absurdimmilta kuin mitä ne omana aikanaan olivat. WWI:n veteraani jatkaa elämäänsä tyytyväisenä, joskin jalkapuolena. Miesnäkökulmaa ja pienen ihmisen aatoksia. Sodanjälkeisessä puutteessa elämistä, byrokratinan kiemuroita. Muutama hieno lause (joita en tullut poimineeksi muistiin). Loppu lähti kyllä hieman laukalle. Jos Westin Iisi miljoona tai Kafkan jutut maistuvat, tämä solahtaa hyvin samaan osastoon.

Kirjassa on hieno Martti Mykkäsen suunnittelema kansi ja huonoin näkemäni takakansiteksti. Siinä kerrottiin kaikki mainittavat tapahtumat ja loppukin hyvin tarkasti. Takakannessa paljastettiin kirjan myös tapahtuma-ajankohta mitä itse romaanitekstissä ei kerrottu! Tavallaan ymmärrettävää, sillä ilman tätä kontekstia teksti jäi ns. roikkumaan.

Taidokas ja yksityiskohtia pursuava, mutta jätti hieman kylmäksi.

Sisältää monen henkilön vuoropuhetta ja on siksi hieman hankala seurattava. Kuitenkin mielenkiintoista sotaa edeltävän Suomen kuvausta. Maalaiselämää, nuoren kertojan lukuisten tätien, setien ja isoäidin arkea.