1,5 astetta parempi arki

Straniuksen kirja 1,5 astetta parempi arki tasapainoili tietokirjallisuuden ja self helpiin lipsuvan itsensäkehittämiskirjallisuuden rajapinnalla. Onneksi tässä oli tarpeeksi tieto-osuuttakin, sillä jälkimmäinen genre ei itseäni niinkään kiinnosta.

Kirjan ehdottomasti kiinnostavin anti oli henkilökohtaisten hiilidioksidipäästöjen (eli hiilijalanjäljen) vähentämisen konkretisointi. Stranius on onnistunut pudottamaan oman hiilijalanjälkensä noin kahteen tonniin vuodessa. Tavoitetaso, jolle kaikkien suomalaisten pitäisi päästä vuoteen 2030 mennessä on 2,5 tonnia (oma hiilijalanjälkeni oli Sitran testin perusteella 3,8 tonnia). Stranius käy läpi asumiseen, kuluttamiseen, ruokavalioon ja matkustamiseen liittyviä ratkaisuitaan, esitellen erilaisten hiilidioksidilähteiden suuruusluokkaa.

Puhuessaan kirjan nimen mukaisesti "paremmasta arjesta", Stranius tarkoittaa sitä, että hiilijalanjälkeä pienentävät ratkaisut eivät ole hyväksi pelkästään ympäristölle, vaan myös jalanjälkeään pienentävälle yksilölle. Osa näistä esimekreistä on selkeitä: syömällä terveellistä kasvis- tai vegaaniruokaa voit paremmin kuin syömällä epäterveellistä, ilmastolle haitallista ruokaa. Liikkumalla jalan tai pyörällä saat arkiliikuntaa, joka on sinulle hyväksi - toisin kuin auton ratissa tai kyydissä istuminen.

Välillä perustelut menevät kuitenkin sellaisiksi, etten ole varma miten suuri osa ihmisistä saa niistä nautintoa. Omaa ajankäyttöään ja elämäänsä mielellään laskentataulukkojen avulla optimoivat ihmiset voivat hyvinkin saada iloa vinkeistä, joissa kehotetaan luopumaan televisiosta (2-3 tuntia jotka keskimäärin istutaan TV:n edessä voi käyttää hyödyllisemminkin) tai vaihtamaan auto polkupyörään, koska auton ylläpitokuluista säästyvän rahan voi muuttaa ajaksi, jonka aikana opiskelee vaikka uuden tutkinnon. Straniuksen vinkit tuntuvat myös olettavan lukijan hyvintoimeentulevaksi, perusterveeksi ihmiseksi, jolla on mahdollisuus ohjata elämäänsä vapaasti. Esimerkiksi asuinpaikka kehotetaan valitsemaan siten, että kotoa on helppoa liikkua ilman autoa tai julkisia.

Kirjan loppupuolella katse siirretään vielä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Stranius antaa paljon vinkkejä, miten voi toimia ympäristön puolesta lahjoittamalla aikaansa tai rahaansa. Myös työpaikkansa kannattaa mahdollisuuksien mukaan valita siten, että tekee työtä ilmaston hyväksi eikä sen tuhoksi. Tämä osuus on tärkeä, sillä vaikka kaikki arjessa tehdyt omaa hiilijalanjälkeä pienentävät toimenpiteet ovat tärkeitä, on suurten päästövähennysten tapahduttava kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Lopuksi vielä mieleenjäänyt lainaus kirjasta:

"Hoemme, että Suomi on niin pieni maa ja että vastuu on aina jossain muualla. Muistutamme, ettei Suomen päästöillä ole merkitystä, kun Kiina ja Yhdysvallat ovat suurimpia saastuttajia. Mutta mitä järkeä on verrata 1,4 miljardin asukkaan kiinan ja 5,5 miljoonan asukkaan Suomen päästöjä keskenään? Emmehän argumentoi niin, että kainuulaisten ei tarvitse maksaa veroja, koska siellä on niin vähän asukkaita verrattuna pääkaupunkiseutuun." Tämä on tietyllä tapaa koko kirjan idea: on tärkeää, että me toimimme yksilöinä omien päästöjemme vähentämiseksi, vaikka esimerkiksi teollisuuden päästöt ovat moninkertaisia omiimme verrattuna. Samaan aikaan on kuitenkin myös tärkeää toimia yksilönä sen eteen, että yhteiskunnan päästötkin vähenevät. Demokraattisessa maassa meillä on valta ja vastuu toimia myös itseämme suurempien ratkaisuiden eteen.