Mrs Dalloway

Definitivamente, puedo decir ya lo que intuía desde hace bastante tiempo: el modernismo literario de principios del siglo XX que incorporó la técnica del monólogo interior no es lo mío. Soy consciente de su inmensa calidad y de su influencia decisiva en escritores que admiro, pero no consigo disfrutarlo de manera completa a pesar de que creo que la lectura, en ocasiones, no debe ser sólo puro entretenimiento, sino un reto intelectual.

Es imposible poner una nota negativa a un libro con tanta calidad. Sus párrafos resuenan, se sienten profundos y aquí y allá descubres revelaciones bellas y hondas sobre la experiencia humana (me quedo con los pasajes de la señora Kilman y de Septimus). Además, la mirada femenina en un ambiente cultural dominado por los hombres hace que tenga un interés extra.

Sin embargo, a pesar de todo lo anterior, la lectura se convierte en un reto extenuante. La deliberada dificultad del texto tiene el objetivo de que la narración tome el aspecto de un ir y venir de ideas propio de los pensamientos íntimos de varios personajes. Esto se me hace muy cuesta arriba a pesar de que hay narradora omnisciente y no llega a los extremos insufribles de Faulkner o Joyce.

Tampoco ha ayudado mi nula identificación con unos personajes de la alta sociedad londinense del periodo de entreguerras que son bastante frívolos en ocasiones, con una mirada crítica a su mundo demasiado soterrada en mi opinión.

Instagramissa keväällä pidetty Kevät Virginian kanssa -kimppaluku kannusti Virginia Woolfin kirjojen pariin. Tartuin itsekin Woolfin kevyempiin teoksiin ja esseisiin jo keväällä, mutta pidempi romaani sai odottaa vuoroaan pitkälle kesään. Valintani kohdistui Mrs. Dalloway -romaaniin vuodelta 1925, joka on Woolfin keskeisistä romaaneista ainoa, jota en ole vielä lukenut.

Vuonna 1925 ilmestynyt Mrs. Dalloway on yhdenpäivänromaani, joka kuvaa yläluokkaisen Clarissa Dallowayn elämää Lontoossa maailmansotien välisenä aikana. Rouva Dalloway järjestää illalla seurapiirijuhlat, valmistautuu niihin ja lopulta juhlat tapahtuvat. Juoneltaan kirja on hyvin yksinkertainen, mutta sen kansien välistä avautuu näennäistä juonenkulkua laajempi näkymä aikakauden maailmaan.

Kirja ei ensinnäkään kerro pelkästään rouva Dallowaysta, vaan tarinaan kietoutuu muitakin ihmisiä. Lontooseen palaa pitkään Intiassa aikaansa viettänyt Peter Walsh, jonka kanssa avioitumista rouva Dalloway harkitsi ennen kuin päätyi vakaaseen, jos vähän tylsään herra Dallowayhyn. Walsh on tullut järjestelmään asioitaan ja onnistuu siinä sivussa herättämään rouva Dallowayssa monenlaisia muistoja ja tuntemuksia.

Kirjassa kerrotaan myös Septimus Warren Smithistä ja tämän italialaisesta vaimosta Lucreziasta. Septimus on arvostettu sotaveteraani, koulutettu ja töissään menestynyt mies, mutta kärsii sotatraumoista. Septimusta hoitaa ensin yleislääkäri, joka ohjaa hänet maineikkaalle spesialistille tohtori William Bradshaw’lle. Bradshaw kuuluu luonnollisesti rouva Dallowayn seurapiireihin ja Peter Walsh tapaa Warren Smithit ohimennen puistossa, joten sinänsä irralliset henkilöt kytkeytyvät toisiinsa kirjan aikana.

Teos edustaa Woolfin tajunnanvirtatyyliä, jossa kirja kuvaa päähenkilöidensä ajatuksenjuoksua. Kerronta on paikoin vähän vaikeaselkoista, sillä kerrontatapa vaihtelee nopeasti kaikkitietävästä kertojasta sisäiseen monologiin, suora ja epäsuora puhe sekoittuvat ja näkökulmahenkilökin voi vaihtua lennosta. Etenkin tyyliin tottumattomalle teksti voi olla hankalaa seurata.

Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä Mrs. Dalloway on hieno kirja. Se kuvaa pintatasollaan 1920-luvun englantilaisen yläluokan elämää, mutta samalla sukeltaa syvälle ihmismielen kiemuroihin. Clarissa Dalloway palaa muistoissaan aina uudestaan nuoruutensa Bourtoniin ja silloin tehtyihin valintoihin. Septimus Smithille tämä kiintopiste on sota ja silloin kaatunut toveri, joka hänen mielessään yhä kummittelee. Ajan kuluminen on yksi romaanin keskeisistä teemoista: Woolf mainitsee moneen kertaan Big Benin lyönnit, jotka kaikuvat halki kaupungin. Eivätkä teoksen teemat tähän tyhjene – esimerkiksi mielenterveyden käsittely on kiinnostavaa.

Mrs. Dalloway on syystäkin klassikko. Paikka paikoin löysin kuitenkin itseni toivomasta uutta suomennosta. Kirjan suomennos on Kyllikki Hämäläisen käsialaa ja vuodelta 1956. Ikä näkyy jonkin verran, vaikka kirja sinänsä aivan luettava yhä onkin. Voisi se helppolukuisempikin kuitenkin olla. Toivottavasti joku tarttuu haasteeseen ja tekee Mrs. Dallowaysta uuden suomennoksen.