JPod

Eg har sett TV-serien jPod (2008), noko som nok farger synet mitt på boka ein heil del. Sjølv om serien følgjer hovudplottet i boka rimelig trufast, er det veldig mange plottråder i serien, ein aldri finn i boka. Dette er ikkje eit sakn, men det er mogleg eg kom meir inn i universetet i boka, enn ein som ikkje hadde denne bakgrunnen ville gjort. Eg fekk nemleg eit inntrykk av at skildringane av både miljø og karakterar ikkje ville vere nok til å gje den store indre detaljrikdommen, som eg hadde alleie frå side 1.

Nok om det. Boka var ein liten fest å lese. Eit av grepa Coupland gjer i denne boka, er at han fjerner så-og-seie alt av moral og moralisme. Alt er med andre ord greit, og karaktereane i boka løfter knapt eit augenbryn, sjølv om det er både innslag av mord og menneskehandel. I dette ligg mykje av humoren, men òg dei meir alvorlege temaa ein evt. kan trekke ut av historia. Ein bør mao. ikkje ha for store problem med post-modernisme, korkje når det kjem til form eller innhald, når ein set seg ned med denne.

Noko av harselarsen, kan hende særleg den som råkar autismespekteret og det feminsitiske kollektivet John Doe kjem frå, kan i dag verke noko datert - og er noko som held meg frå å gje boka heilt full pott. Kam Fong står likevel att som ein ein av dei mest elskelege (menneskesmuglande) karakterane frå lesinga mi dei siste åra.

Douglas Coupland tunnetaan vuonna 1995 ilmestyneestä kirjastaan Micro-orjat. Aikansa koodarinörttejä kuvannut kirja on saavuttanut jonkinlaista kulttiklassikon mainetta. Nyt Coupland on päivittänyt kirjan 2000-luvulle: kanadalaiseen pelifirmaan sijoittuva jPod on monin tavoin sama tarina, mutta nykyaikaisessa muodossa.

Kirjan juonenkäänteet ovat parhaimmillaan herkullisen absurdeja, henkilöhahmot taas liioiteltuja karikatyyrejä — parhaimmillaan sentään oikein hauskoja. Henkilöistä ei välitä, mutta yllättävät käänteet, joihin Coupland heidät heittää kerta toisensa jälkeen jaksavat viehättää. Coupland esiintyy itsekin romaanissa olennaisena sivuhenkilönä. Kirjan Coupland ei ole mikään mukava tyyppi, mutta tehokeinona kirjailijan esiintyminen kirjassa tuntuu vähän tönköltä.

Tehokeinoista puheen ollen: kirja on täynnä sivuja, joilla on satunnaista tajunnanvirtaa valtavan kokoisin kirjaimin. Tämän kaoottisen sekamelskan merkitys jäi vähän hämäräksi. Lisäksi kirjassa listataan pariin otteeseen pitkiä numerosarjoja — kaikki alkuluvut tuhannen ja sadantuhannen välillä, piin 100 000 ensimmäistä desimaalia, 20 sivua satunnaislukuja — joille oli vaikea keksiä tarkoitusta. Kenties Couplandilla oli sopimuksessa minimisivumäärä ja ideat vähissä?

Turhaa kikkailua, jota ilman kirja olisi parempi, sanon minä. jPod jätti vähän ristiriitaisen fiiliksen, osa kirjasta ärsytti ja osa taas miellytti. Jos ei ole allerginen teennäiselle kikkailulle, jPod on huvittava tarina absurdien tapahtumien keskelle joutuvista pelinkehittäjistä. (26.1.2010)