Runkkarin käsikirja

Avarakatseinen ja häpeää sekä stigmoja rikkova teos, joka sitten kuitenkin päätyi aina välillä vahingossa toistamaan esimerkiksi heteronormatiivisia oletuksia ja ummehtuneita tai virheellisiä uskomuksia. Teoksen sisältökattaus oli selkeästi nuorille (naisille) suunnattu, jolloin siitä tuntui puuttuvan esimerkiksi ikääntymiseen sekä pitkien suhteiden ja useamman kuin kahden ihmisen seksiin liittyvät ajatukset lähes kokonaan. Myöskään lisääntymisestä, vanhemmuudesta tai edes hormoneista ei juuri hiiskuttu, itse asiassa lisääntymistä ei taidettu mainita koko kirjassa kertaakaan.

Kirjan kohdeyleisöstä ja vahingossa sivuille jääneistä ummehtuneista käsityksistä yhtenä esimerkkinä on seitsemän vinkin lista heruttelukuviin. Niissä Mikkola painotti kyllä suostumusta ja turvallisuutta, mutta ohjeet kuuluivat muun muassa, että kantsii miettiä tarkkaan, voiko kuvien vastaanottajaan luottaa, ja että toimi näin, jos kuvat silti päätyvät nettiin. Ohjeissa ei edes rivien välistä sanota, että toisilta vastaanotettuja luottamuksellisia kuvia ei kannata tai saa jakaa. Tai että se on rikos.

Myös miehille tyypillisistä genitaali- ja ennakkoluuloasioista jäi todella pintaraapaisun kaltainen vaikutelma (luvun ensimmäiset kappaleet käsittelivät sitä, että Mikkolalla ei itsellään ole penistä, paitsi että kerran vr-lasit päässä näytti olevan, ja sitten jatkoselitystä siitä, miltä se tuntui. Jatko ei ollut sen parempaa, vaan esimerkiksi mikropeniksestä sai tietää, että se vaatii lääketieteellistä puuttumista, ja esimerkiksi erektiolääkkeistä nostettiin esiin mielestäni hiukan liian monta positiiivista, tarpeellisuuteen viittaavaa puolta - mielestäni lytäten samalla epärealistisista ennakko-odotuksista lankeavien epävarmuustekijöiden käsittelyä). Näissä, kuten muissakin luvuissa saatettiin pahimmillaan jopa tarkoituksen vastaisesti vahvistaa jotakin yleistä olettamusta. Mikkola nimittäin sisällytti monesti ennakkoluuloja tekstin joukkoon kertomalla ensin niiden olevan totuutena pidettyjä asioita, listaamalla esimerkkejä lausahduksista, ja kirjoitti sitten perään yksioikoisesti, että näin ei asia kuitenkaan ole. Perusteluja tai faktoja ei välttämättä seurannut ollenkaan. Kirjassa myös väitettiin perättömästi ja perustelemattomasti todella hämmentäviä asioita, kuten että seksivastaisuus on uskonnollista konservatiivisuutta.

Plussaa kirja saa sen estetiikasta (joskin se ajautui myös kuvituksen representaatiossa hyvin ummehtuneiden kehoideaalien toistoon), erilaisten porno- ja seksuaalisuuskäsitteiden avaamisesta ja aseksuaalisuuden huomioimisesta, sekä erityisesti eettisen pornon pariin ohjaavista listoista ja vinkeistä.