Pinnan alla pimeä

Kirjan rakenne on hyvin vetävä ja teksti toimii. Jännitys kasvaa ja lukija odottaa, että tästä tulee jotain isoa. Psykoanalytiikan kliseillä leikitään hirtehisen ilahduttavasti. Mutta äh, lopussa tämä sitten kutistuukin ihmisen kokoiseksi oivalluskertomukseksi (ja vielä suhteellisen vastenmielisen tyypin). Odotin jotain yhteiskunnallisempaa, en sitä että nostetaan kädet pystyyn ja keskitytään märehtimään parikymmentä vuotta vanhaa rakkaussuhdetta.

Enimmäkseen tämä oli oikein hyvä. Idea on mainio ja kaikki psykologinen analyysi ja pyöritys vallan mielenkiintoista. Loppua kohden alkoi kuitenkin huolettaa: juttu on ihan levällään, mutta sivumäärä hupenee huolestuttavasti. Niinhän siinä sitten kävi, että kaikki langanpäät jäivät tyystin irralleen. Sitä, jonka minä kirjan varsinaiseksi juoneksi koin, ei viety millään tavalla päätökseen. Jos tämä on kirjailijan näkemys hyvästä lopetuksesta, taisin lukea eri tarinaa kuin mitä kirjailija kirjoitti.

Kumminkin kolme tähteä, hyvällä lopetuksella tämä olisi ollut helposti neljän tähden kirja.