Bolla

Olin yllättynyt, kun luin Statovcin olevan vain noin kolmekymppinen. Tekstissä on kypsyyttä, joka jää monelta todella paljon vanhemmalta uupumaan. Rohkeutta, rajuutta, sellaista rehellistä raadollisuutta, jota ei moni kirjailija kykene ikinä tuottamaan.

Päähenkilö, josta ei voi pitää, on rohkea ratkaisu, ja se ei ole se syy, miksi annan näinkin huonot tähdet kirjalle.

En osaa eritellä, miksi en pitänyt kirjasta neljän tai viiden tähden arvoisesti. Jokin tökki. En tiedä, oliko se se, että en tiennyt kirjan historiallisesta kontekstista tarpeeksi (lue: en tiedä juuri mitään), vai oliko se sittenkin se, että päähenkilö oli kertakaikkisen epämiellyttävä tyyppi. Ei, ei jälkimmäinen – rakastan hahmoja jotka toimivat väärin ja itsekeskeisesti ja epämiellyttävästi. Pikemminkin päähenkilön vastenmielisyys toi yhden lisätähden.

Olen hämmentynyt omasta tähtiarviostani. Odotin, että antaisin vähintäänkin sen neljä tähteä tälle, päätellen siitä, miten ihmiset, joiden kirjamaku mätsää omaani, ovat kirjaa hehkuttaneet. Mutta niin sen on oltava, jostain on oltava eri mieltä.

Statovcin kolmas romaani on taas kerrontateknisesti erinomainen, mutta sisällöllisesti kirja on sama mut eri kuin hänen aiemmat romaaninsa. On aina vähän mälsää, kun kirjailijan voi sijoittaa kategoriaan, jossa jo lukematta tietää, mitä tulee tapahtumaan. Okei, tässä oli ehkä sormenleveyden verran valoisampi loppu kuin aiemmissa, mutta jälleen kerrotaan miesten välisestä rakkaudesta oloissa, joissa asia on pidettävä salassa, ja jälleen kerran sota pilaa kaiken ja pakolaisuus vieraassa maassa jättää olon ontoksi. Toki sinällään vaihtelua näihin ihmissuhdedraamoihin sodan jaloissa tuo se, että nyt ei eletä toista maailmansotaa vaan Jugoslavian hajoamissotia vuosituhannen vaihteessa. Mutta kaipa minä mieluummin lukisin muutakin kuin sotatuskia ja kväärirakkautta ahdasmielisen yhteiskunnan puristuksessa.

Perkeissä tämä sopii kohtaan isän- tai äitienpäivälahjaksi mainostettu kirja.