Katkeroituneen oloinen kirjailija saapuu pimeään talviseen kaupunkiin kirjastovierailulle ja lukee katkelmia teoksistaan. Kirjastonhoitajaa ei tunnu kiinnostavan, jostain syystä yleisöä on paljon mutta kaikki tuntuvat vain vittuilevan kirjailijalle, ja kirjailijan lukemissa katkelmissa ihmiset ovat aina tavalla tai toisella yhtä hukassa ja sorsittuja kuin kirjailija itsekin. Äh, ärsyttävän katkera kokonaisuus.
Leena Krohnilla on oma tyylinsä ja tämä kirja on sille uskollinen: pieni kokoelma jotenkin vähän vinoja tarinoita. Novellit ja katkelmat ovat sekalainen valikoima kirjoituksia, joiden puitteina on kehyskertomus kirjailijasta, joka matkustaa vieraaseen kaupunkiin lukemaan teoksiaan kirjastossa. Yleisöä on runsaasti, mutta vastaanotto on silti kummallinen, jos ei jopa vihamielinen.
Kertomukset ovat kiinnostavia ja kehyskin hienovaraisen tyylikäs. Krohn ei selitä liikaa ja jättää asioita herkullisella tavalla auki. Kehyskertomuksessa viehättää yleisöstä kumpuava vihamielisyys. On vaikea olla ajattelematta, että pitkän linjan kirjailija muistelee tässä kokemuksiaan uransa varrelta... Lukutilaisuuden piinaavuus on yhtä kaikki herkullista.
"Auditorio ei ollut suuren suuri, mutta siellä oli hänen yllätyksekseen suhteellisen runsaasti väkeä, sali oli melkein puolillaan. Siitä sopi sentään olla tyytyväinen. Hän muisti edellisen kirjailijavierailun toiseen kaupunkiin, jonka yleisönä oli ollut vain kolme henkilöä, kaksi kirjastoapulaista ja heistä toisen täti, joka oli kuuro."
Ja tästä tulikin mieleeni eräs kerta Järvenpään kirjastossa...
