Kaksi nuorta naista, Satomi ja Mai ovat aina pitäneet yhtä. He ovat syntyneet internointikylään saarella, jota ennen vesien nousua kutsuttiin Japaniksi. He ovat ulkokansalaisia joiden tarkoitus on palvella kokokansalaisia.
Hyvinä iltoina he menevät yhdessä merenrantaan kahlaamaan. Se heillä sentään vielä on, vaikka heiltä vietäisiin kaikki muu.
Sitten komentaja Rafikov vie Main mukanaan Nymfiksi.
Eikä Satomi voi enää vain odottaa.
"Nyt seison tässä ja sisältä minä ratkean, noin vain. Ajattelen vain loppua."
Satuinpa taas löytämään #kirja'n missä maailma on pilattu. Teemat ja ympäristö oli kovin vahvasti samankaltaiset kuin toisen maailmansodan jälkimainingeissa japanilaisten internointileireillä voi kuvitella olleen.
Synkkä maailma, raakoja ihmiskohtaloita - mutta onneksi myös valoa ja toivoa ihmisten välillä ja keskuudessa.
Vaikka tarina oli surua ja kurjuutta osittain, löytyi sieltä mitä mahtavimpia ihmisiä ja vahvoja persoonia. Loppujen lopuksi jäi sellainen haikea olo kurjan luettua.
Miten paljon pitää ihmisen kestää, miten vahvoja me kuitenkin osataan tarpeen tullen olla? Tällaisia kirjoja lukiessa sitä aina miettii että olisiko itsestä siihen, vai murtuisiko oma keho tai mieli.
Korento sijoittuu tulevaisuuteen, jossa maailma on mullistunut. Merenpinta on noussut huomattavasti ja se on tuonut mukanaan muutoksia. Siellä, missä ennen oli Japani, on pienempi saari, jota hallitsee Itäisten Kauppaliittojen Unioni. Siellä kirjan päähenkilö Satomi asuu pienessä internointikylässä, koska hän on ulkokansalainen. Ulkokansalaisilla ei ole juuri mitään: ei oikeuksia, ei vapauksia, ei lukutaitoa tai muuta koulutusta, vain työtä, rajoituksia ja nöyrtymistä.
Satomilla on sentään paras ystävänsä Mai, kunnes ei enää ole. Alueen hallintoon kuuluva komentaja Rafikov on iskenyt silmänsä Maihin ja haluaa tämän Nymfikseen, siis jonkinlaiseksi prostituoidun ja seuraneidin yhdistelmäksi. Mai ei voi kuin suostua, koska ulkokansalaisilla ei oikeasti ole valinnanvaraa, ainakaan sellaista, missä toisena vaihtoehtona ei olisi kuolema. Suostumalla Main perhe saa sitä paitsi lisää ruokaa. Main lähtö repii kuitenkin Satomin elämästä merkityksen.
Anne-Maija Aalto piirtää Korennossa hyvin lohduttoman dystopiamaailman, jossa katastrofien jälkeinen maailma on jaettu tiukkoihin kerroksiin, joissa koko-, puoli- ja ulkokansalaisilla on kovin erilaiset oikeudet. Näennäisesti kaikki on …
Korento sijoittuu tulevaisuuteen, jossa maailma on mullistunut. Merenpinta on noussut huomattavasti ja se on tuonut mukanaan muutoksia. Siellä, missä ennen oli Japani, on pienempi saari, jota hallitsee Itäisten Kauppaliittojen Unioni. Siellä kirjan päähenkilö Satomi asuu pienessä internointikylässä, koska hän on ulkokansalainen. Ulkokansalaisilla ei ole juuri mitään: ei oikeuksia, ei vapauksia, ei lukutaitoa tai muuta koulutusta, vain työtä, rajoituksia ja nöyrtymistä.
Satomilla on sentään paras ystävänsä Mai, kunnes ei enää ole. Alueen hallintoon kuuluva komentaja Rafikov on iskenyt silmänsä Maihin ja haluaa tämän Nymfikseen, siis jonkinlaiseksi prostituoidun ja seuraneidin yhdistelmäksi. Mai ei voi kuin suostua, koska ulkokansalaisilla ei oikeasti ole valinnanvaraa, ainakaan sellaista, missä toisena vaihtoehtona ei olisi kuolema. Suostumalla Main perhe saa sitä paitsi lisää ruokaa. Main lähtö repii kuitenkin Satomin elämästä merkityksen.
Anne-Maija Aalto piirtää Korennossa hyvin lohduttoman dystopiamaailman, jossa katastrofien jälkeinen maailma on jaettu tiukkoihin kerroksiin, joissa koko-, puoli- ja ulkokansalaisilla on kovin erilaiset oikeudet. Näennäisesti kaikki on ihan hyvin – ulkokansalaiset saavat sentään asua internointikylissä, eikä heidän tarvitse enää asua vankileireillä, kiitos ulkomaiden painostuksen vankileirin tilanteen vuodettua ulkomaiden tietoisuuteen.
Internointikylissäkin elämä on kuitenkin hyvin rajoitettua. Vanhaa äidinkieltä ei kuitenkaan saa puhua, lapsia ei kouluteta, kaikki naiset on steriloitu ja nuoret miehet viety muualle sotimaan Unionin puolesta. Mitä muuta tämä on kuin hidasta kansanmurhaa? Samalla internointikylien asukkaat ovat lamautuneet hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat. "Kaikkihan on kuitenkin ihan hyvin" on valheista pahin.
Tämä ei siis ole mikään iloinen kirja, vaan itse asiassa aika laillakin odotuksiani synkempi. Hieman mietin, miksi tätä on niin kovasti nuortenkirjana markkinoitu. Johtuuko se siitä, että Satomi ja Mai ovat nuoria? Lasten- ja nuortenkirjaskaalalla tämä on minusta enemmän nuorten aikuisten (ja aikuisten) kirja kuin nuorempien lukijoiden, sen verran synkkiä viittauksia sortoon, kidutukseen ja seksuaaliseen väkivaltaan tarinassa on, jos ei sinänsä kovin suorasukaista kuvailua olekaan.
Itse en tätä kyllä lapsilla luetuttaisi, nuorilla kylläkin, eikä toisaalta aikuisten dystopioiden ystävien kannata tätä kirjaston nuortenhyllylle unohtaa. Ei tämä nyt niin kaukana vaikkapa Emmi ItärannanTeemestarin kirjasta ole, samankaltainen ilmastonmuutoksen jälkeinen aasialaisvaikutteinen dystopiamaailma molemmista löytyy.
Markkinoinnista viis, Korento oli oikein mainio kirja ja on mukavaa, että scifi ja nuortenkirjallisuuskin saa näkyvyyttä. Finlandia Junior -palkittu jatko-osa Mistä valo pääsee sisään pääsee kyllä tämän myötä ehdottomasti lukulistalleni.
