Viimeaikoina lähikauppojen hyllyjen täyttäjillä ja myyjillä on ollut tapana tervehtiä asiakkaitaan. En muista, ovatko he aina tehneet niin, mutta jostain syystä olen alkanut huomioimaan kyseistä tapaa. Tervehtivätkö he omana itsenään, vai osana edustamaansa yhtiötä, jonka univormua pitävät yllään työajalla? Mikä heissä tervehtii minua? Kysymykset nousivat hyvin esiin tässä teoksessa, etenkin Keikon tavasta suhtautua työstään kuin nunnaluostarissa. Hänen tavastaan nähdä työ tapana olla yhteydessä ihmisyyteensä on hyvin yhteneväinen yleismaailmallisesti, samalla yhteiskunnallinen näkökulma tulee ihmisten tavasta arvottaa eri ihmisiä työnsä perusteella, kuten osa-aikaisena myyjänä toimiva Keiko saa tuta lähipiiriltään. Mikä lopulta sitten painaa enemmän, oman itsensä toteuttaminen (vaikkakin omaksumalla yhtiön ylipirteän työntekijäideaalin) vaiko yhteiskunnallisten odotusten täyttäminen? Kirjaa mainostetaan "riemastuttavan hauskana", mutta siinä on myös tummasävyinen alavire, joka ponnahtaa esiin häiriintyneillä ajatuksenjuoksuilla ja toisinaan happamine kommentteineen vallitsevasta yhteiskunnasta. Sopiiko lopulta komediaksi lokerointi tähän? Kirjassa kuitenkin viljellään myös perustavanlaatuisia kysymyksiä identiteetistä, käsityksestä onnesta ja heteronormatiivisuudesta. Tietämättä sen paremmin alkuperäisteoksen identiteetistä, lokalisoinnissa luultavasti tehtiin joitain muutoksia kohdeyleisön suhteen. Mutta mitä siitä! Tällaisessa muodossakin kirja toimi, kuin makeishyllyyn tullut uusi suklaatuote.