Eurooppalaiseen perinteeseen sota kuuluu yleisen kauhistelun kohteena, ainakin mitä tulee maantieteellisesti läntiseen puoliskoon, syynä erään viiksivallun seikkailuista, jossa sodan traumaattista puolta on purettu hyllymitalla. Nykyään tämä traditio on vaipunut ainakin hetkeksi taka-alalle Ukrainan sodan johdosta, mutta selvästi pidämme nykyäänkin sotaan käsivarren mittaisen etäisyyden.

Tätä eurooppalaista perinnettä jatkaa tämä ranskalaisteos, joka tarttuu kirjoittamisen aikaan ajankohtaiseen persianlahden sotaan. Yksinkertaisuudessaan: sotaan pettynyt mies katoaa dyyneihin ennen sodan loppua, ja tyttöystävä lentää paikalle etsimään miestään. Ranskalaiseen tapaan välillä filosofisoidaan sodan mielettömyyttä, sen pinnallisuutta ja sen alla sykkivää julmuutta. Sinällään itsestäänselvää, mutta Dominique kirjoittaa siitä sen verran tyyllitellysti, että sitä jaksaa lukea.

Miten ajankohtaisena Aavikkoromaania voitaisiin pitää? Kirja käsittelee teemaa humanistisesti, repien alas kunnian kulisseja. Persianlahden sota oli kuitenkin länsimaiden aloittama hyökkäyssota, jota pystyttiin jollain tapaa perustelemaan Kuwaitin puolustamisella. Ehkä ei kannata liikaa kiinnittyä sodan ydinsyihin: fokus on puhtaasti ihmisissä, jotka jäävät helvetinkoneen telaketjujen alle. Se on lohduton totuus, oli sodan tarkoitukset miten jaloja tahansa.