Aina välillä, jopa yllättävän usein huomaan että jaa, Nghi Vo on taas ehtinyt julkaista uuden osan tätä sarjaa. Se on yllättävää, koska nämä on aina kauhean huolellisesti valmistellun tuntuisia. Ja vaikka periaatteessa formula on aina sama, Chih kulkee jossain ja saa uuden tarinan kokoelmiinsa, varsinainen sisältö on aina uudella tavalla yllättävä. Twisti tulee tarinan muodosta.

Toisaalta tunneskaala on usein aika samanlainen: jotain inhimillisen koskettavaa, mutta myös tavalla joka ainakin minulla leijuu jossain käsityskyvyn rajamailla. Mikä tästä oli unenomaista taikaa, mikä vain ihmiselämän runollisuutta? Yleensä kirjan lopussa jään miettimään, ymmärsinkö nyt todella mistä tässä kerrottiin. Useamman kuin kerran olen viimeisen luvun jälkeen välittömästi lukenut ensimmäisen uudestaan. Niin kävi taas.