Perusluonnoltaan kaikki asiat maailmassa ovat juurettomia ruohoja ja lehtiä. Kun kukka taitetaan asetelmaa varten juuriltaan, se ilmentää ensimmäisen kerran todellista luontoaan: omaa juurettomuuttaan. Siirtyminen elämästä kuoleman valtakuntaan on kukan elämässä radikaali taitekohta. Sen muutaman päivän ajan kestävästä tilapäisestä olemassaolosta tulee pistemäinen hetki, jossa ei ole syntymää eikä kuolemaa.
Tällainen elämän hylännyt kuolema, "ei mikään", olemattomuus, on muuta kuin kukan lakastuminen luonnossa. Elämästään pois temmatun ja hetkeen siirretyn kukan kuolema ylittää luonnon elämän, ylittää ajan konstruktiot ja merkitsee liikettä kohti uutta elämää. Luultavasti ikebanisti, luodessaan oksien ympärille tilan, jonka ne voivat ottaa haltuunsa, aistii tämän, tietoisesti tai tiedostamattaan.
Nishitanille tämä olemattomuus, "ei-mikään", El, on zen-buddhalainen MU (無). Erotukseksi pelkästä tyhjästä tilasta, tila, joka resonoi ikebana-asetelman ympärillä, on "MU no kuukan”, (無の空間) “MU:n tila”. Tila ikebana-asetelman ympärillä säteilee arvokkuutta. Yrittämättä kieltää ajan olemassaoloa, taistelematta aikaa vastaan, oksien ilmaan piirtämät herkät kaaret elävät ajan mukana yhtä vaivattoman oloisesti kuin yhä kevyemmäksi käyvä sisään- ja uloshengitys zazen'in aikana. Nishitani kirjoittaa:
"Ikebana-asetelmassa oksat virtaavat olemattomuudessa ikään kuin ne olisivat juuri ilmestyneet tyhjyydestä. Tila niiden ympärillä ja koko huoneen ilmapiiri ikään kuin sähköistyy oksien olemassaolosta. Tällaisessa huoneessa on aistittavissa ikebanalle ominainen ylväys ja jännite. Kukat, sillä varmuudella millä ne ottavat tilan haltuunsa, kirkastavat ilmapiirin ympärillään. Kukat eivät kuitenkaan itse tiedä tätä. Ilmapiirin kirkastuminen asetelman ympärillä on MU:n, olemattomuuden, El:n ansiota."
