Kirja tarjosi ikkunan syömishäiriön kanssa taistelevan nuoren elämään. Päiväkirjamuotoon kirjoitettu teos tempaisi mukaansa ja oli alusra loppuun mielenkiintoista luettavaa. Kaunokirjallisena teoksena tämä jäi kuitenkin vähän vajaaksi: päiväkirjassa oltiin, ehkä oikeiden henkilöiden yksityisyyden turvaamiseksi, välillä turhan salailevia, mikä häiritsi lukukokemusta. Ymmärrän ratkaisun, mutta ehkä fiktion lisääminen ja omakohtaisuuden häivyttäminen olisi tarjonnut keinon kuvata esim. päiväkeskuksen keskusteluita, tai päähenkilön ystävien kokemuksia, tarkemmin ja siten laajentaa aihepiirin käsittelyä yleismaailmallisemmaksi.