Innostuin kirjasta kovasti, sillä alun kuvaus suomalaisesta sairaanhoitajasta outojen tapahtumien keskellä herätti välittömästi mielenkiintoni. Kirjan myöhemmät tyylilajinmuutokset, Da Vinci koodi -henkisen seikkailupätkän kautta tarinankerronnan analyysiin, eivät kuitenkaan minua niin paljon kiehtoneet. Tyylilajinmuutokset myös rikkoivat alun kutkuttavan hyytävän tunnelman, ja vaikeuittivat tarinan henkilöihin samaistumista.

Innostuin kovasti huomatessani kirjan olevan nykysuomeen sijoittuva Cthulhu-mythoksesta ammentava kertomus. Cthulhu-mytologia on lähtökohtaisesti oman aikansa tuotos, ja olen usein miettinyt miten vaikeaa sitä olisi hyödyntää nykysuomeen sijoittuvassa tarinassa. Jääskeläinen onnistui kuitenkin tässä hyvin, ja kirjan ensimmäisen osan kuvaus sateisesta Suomesta, jossa arkisen pinnan alta jatkuvasti pyrkii esiin jotain ikiaikaista ja pahaa, vangitsi minut täysin.

Ehkä alun ja maailmanluonnin vahvuus sitten pilasivat kirjan toisen ja kolmannen osan. Olisin halunnut jatkaa maailman kokemista Judithin silmien kautta, mutta kirjailija päätiikin esitellä minulle miten oli maailmansa rakentanut ja miettinyt. Roolipelaajana mieleeni tuli pelinjohtaja, jonka ylpeänä luomastaan maailmasta halusi avata pelaajille sen taustatarinaa, rikkoen samalla illuusion elävästä ja kokonaisesta maailmasta

Kirja on kuitenkin lukemisen arvoinen, sillä siinä tuodaan vanha kauhugenre nykypäivän Suomeen onnistuneesti - suoritus jota en pitänyt mahdollisena. Ehkä myöskään muita lukijoita ei niin häiritse kirjan tyylilajin muutokset, jos he eivät ole minun tavoin ihastuineita juuri siihen genreen jolla kirja aloitettiin.