Review of 'Bones' on 'Goodreads'
3 stars
Kirja, jossa tarkastellaan tiedeyhteisön käsityksiä siitä, milloin ja miten ensimmäiset ihmiset saapuivat Amerikkaan. Tämä olikin journalistisempi kuin alun perin odotin. Asioita ei siis esitellä systemaattisesti (populaaristetun) tietoteoksen tavoin, vaan kirjoittaja on rakentanut narratiivin omasta selvitystyöstään. Esihistoriaa koskevien tietojen ja käsitysten lisäksi kirjassa esitellään huomattavan paljon aiheeseen liittyviä tutkijoita ja heidän välisiään henkilöriitoja sekä tietenkin poliittisesti tulenarkaan aiheeseen liittyvää poliittista vääntöä. Luin tätä kyllä ihan mielelläni, koska janosin nimenomaan sitä esihistoriaa koskevaa tietoa ja tiedonmuruja oli ripoteltu pitkin matkaa niin, että aina oli luettava eteenpäin ja eteenpäin, jotta saisi paremman käsityksen asiasta. Mutta lopulta monet asiat jäivät melko pinnallisen esittelyn tasolle, eikä kirjoittajalla ole esittää mitään yhteenvedon kaltaista kokonaiskäsitystä.
Mutta sitten se tietopuoli. Lähtökohtana on se perinteinen uskomus, että ihminen saapui Amerikkaan ensimmäisen kerran kävelemällä Beringin kannaksen yli joskus 10–15 tuhatta vuotta sitten, kun kannas oli kuivaa maata. Kirjan tietojen perusteella tässä teoriassa on se ongelma, ettei se perustu mihinkään havaittuihin faktoihin vaan on muodostunut aksioomaksi ennen kuin asiaa on edes tutkittu, ja nyttemmin uudemmat tutkimustulokset puhuvat ennemminkin tätä teoriaa vastaan. Arkeologiset todisteet ovat hajanaisia ja viittaavat toisaalta myös Beringin ylittämiseen 30–50 tuhatta vuotta sitten, Tyynenmeren ylittämiseen veneellä Australiasta/Polynesiasta Etelä-Amerikkaan tai Atlantin ylittämiseen veneellä Afrikasta Brasiliaan tai Euroopasta Kanadan itärannikolle. Suurin osa merkeistä viittaa siihen, että Etelä-Amerikka asutettiin ensin ja Pohjois-Amerikka asutettiin etelästä käsin.
Vaan tähän kirjan tietopuolinen anti sitten loppuukin, ja lähinnä jää kutkuttamaan, että mitä asiasta nyt sitten todellisuudessa tiedetään ja mitä vain luullaan tiedettävän. Toisaalta kirja on jo melkein 20 vuotta vanha, joten aiheesta saattaa olla jo uudempaakin tietoa tarjolla. Joka tapauksessa edessä taitaa olla jonkin vähän systemaattisemman ja tuoreemman tietoteoksen etsiminen aiheesta.