Aina kun puhun velopunkista, ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin) joku kysyy, olenko lukenut Kolmannen konstaapelin. No, nyt voin sanoa lukeneeni.

Tarinassa on hetkensä. Synkkä ja odottava tunnelma on monin paikoin oikein toimiva. Kokonaisuus on kuitenkin vähän liian puppua minun makuuni. Suuri osa tarinasta rakentuu aivan lopussa paljastuvan yllätyksen varaan, mutta itse paljastuksen motiivit ja vaikutukset jäävät aivan liian köykäisiksi, ikään kuin niiden miettiminen loppuun asti olisi unohtunut jossain vaiheessa prosessia. No, ehkä ne ovatkin, kun oheistekstien mukaan tämä on julkaistu postuumisti eikä kirjailija välttämättä edes ajatellut tekstin olevan vielä julkaisuvalmis.