Oh, no nyt! Nelososan kohdalla olin jo vähän huolissani siitä, että sarja lerpahtaa alkupään vahvasta tunnelmasta, mutta tässä otettiin kaikki edellisen osan löysäilyt kunnolla kiinni. Tarina siirtyi nyt niin vahvasti maailmasta henkilöiden sisälle, että henkilöistä alkoi ihan oikeasti välittää. Samalla siirtyminen alkupään lapsenomaisesta magiasta synkisteleväksi nuortenkirjaksi saatiin päätökseen. Tässä kirjassa on myös sarjan tähän asti koskettavin kohta. Tiedä sitten, mitä minusta kertoo ihmisenä se, että sarjassa eniten sattuu ja säälittää viisitoistavuotiaan Snapen julma kiusaaminen.

Miinusta kuitenkin itsepintaisesta cisheteronormatiivisuudesta ja ehtymättömästä fatsheimauksesta, mutta ne ovat oikeastaan koko sarjan läpi kantavia kauneusvirheitä eivätkä nimenomaan vain tämän osan ongelma.