Olen hiukan hämmentynyt tämän alkuperäisen tarinan rakenteesta. Kaikki se hirviökuvasto, joka Frankenstein-johdannaisissa on pääosassa, tulee tässä lausuttua lähinnä ohimennen, ja sitten kiirehditäänkin taas kertomaan päähenkilön päänsisäisestä kauhistelusta ja ympäri maailman ravaamisesta. Myös hirviön korkea äly ja empatiakyky sekä taito hankkia runsaasti sivistystä ja kielitaitoa todella lyhyessä ajassa hämmentää ja heikentää tarinan vetoa.

Mutta joo, sinänsähän tämä on hyvin arkkityyppinen tarina keksijästä, joka vannoo tieteen nimeen ja kuvittelee voivansa leikkiä jumalaa, kunnes joutuu itse oman nerokkuutensa uhriksi. Eihän tämä arkkityyppisyys tietenkään ole sattumaa, koska juuri tämä tarina on se arkkityyppi, johon kaikkia myöhempiä vastaavia tarinoita verrataan. Tarinatyypin heikkoutena on ehkä se naiivi ja epärealistinen näkemys, että jumalaa leikkivä nero väistämättä rupeaisi jossain vaiheessa katumaan sitä, että on luonut hirviön. Siitähän lukija saa katarsiksen, mutta oikea maailma tuntuu valitettavasti paljon kyynisemmältä paikalta.