Olen huomannut pitäväni Høegin kirjoista, ja tästä tykkäsin vielä enemmänkin kuin aiemmin lukemistani. Tuttuun tapaan erityislahjakkaat ihmiset selvittävät jotain koko Tanskan yhteiskuntaa läpäisevää salaliittoa, ja vaikka asetelma ja juoni sinänsäkin ovat kiinnostavat, niin Høegin kirjoissa parasta on kuitenkin odottamattomissa paikoissa kukkiva huumori ja absurdit, ihmisen suorituskyvyn rajoja koettelevat yllätyskäänteet. Jotenkin tuntuu, että Keltainen kirjasto on hiukan liian siloteltu sarja näin rosoisille kirjoille, mutta ehkä rosoisempi käännös jonkin toisen kustantamon julkaisemana ei tekisi aivan samaa vaikutusta, josta osa tosiaan syntyy tästä muodon ja sisällön ristiriidasta.