Keskenkasvuiseksi jääneen sarjan kolmannen osan jälkeen tämä lähes tuhatsivuinen päätösosa ei ainakaan sisällön osalta jättänyt kylmäksi. Lomittaisia mutta toisiinsa liittyviä tarinoita on paljon, kirja tuntuu alkavan monta kertaa ja vielä useamman kerran se tuntuu päättyvän. Pitkiä jäähyväisiä pääsee siis totisesti viettämään.

Sarjan vahvuuksia on ehdottomasti ollut se, että jokainen kirja on juonellisesti erilainen eikä puuduttavaan toisteisuuteen juurikaan vajota. Tässä nelososassa keskiössä on dekkarimainen noir-juoni, jonka syvimmät vaikutteet jäivät ainakin minulle hieman epäselviksi, mutta sellainen toisaalta sopii noir-henkeen ihan hyvin. Ja kun dekkarijuoni on paketoitu, käydään vielä läpi Semperen ja siihen liittyvien sukujen tarinat loppuun asti. Tarkoitan siis tosiaan loppuun asti. Jos heikkouksia lasketaan, niin tietynlainen puhkiselittäminen kirjan loppupuolella oli vähän puuduttavaa.

Toinen sarjan vahvuuksista on se, miten elävän tunnelmallisesti Barcelona kuvataan. Joka ikinen kirjan kaupunkikuvauksista saa kaipaamaan noille samaisille kapeille kujille tai huvilakaduille. Juuri tällaista vahvaa ja mukaansa imevää kaupunkikuvaa haluan kirjoista lukea.

Ehdottomasti suurimpia heikkouksia koko sarjassa on iberiaanisen machoilun ja miehisyyden korostaminen ja naisten stereotyyppinen kuvaaminen ja mystifiointi. Se häiritsi jo alkuvaiheissa, mutta tässä nelososassa machoilun mittakaavat tuntuivat vielä entistäkin suuremmilta. Toisaalta jos kuvataan Francon ajan Espanjaa, niin machoilu on eittämättä ollut melko näkyvä osa arkea. No, ehkä sen vähän hienosyisemminkin olisi voinut esittää.

Mutta kokonaisuudessaan yksi tunnelmallisimmista ja kiinnostavimmista kirjasarjoista, jotka olen lukenut kokonaan alusta loppuun.