Suurin piirtein kronologisesti järjestetty novellikokoelma antaa hyvän yleiskuvan Venäjällä elävän vähemmistökansan kohtaloista 1900-luvun alusta näihin päiviin saakka. Ensin kaikki on viimeisen päälle kurjaa, nälkä ja väkivalta ovat jatkuvasti läsnä. Sitten tulee vallankumous ja valistus, elämä alkaa modernisoitua. On aika käydä sotaan fasisteja vastaan. Sen jälkeen ollaan ahkeria ja tunnollisia neuvostokansalaisia. Perestroikan myötä yhtenäisyys alkaa rakoilla. Lopuksi rakenteet hajoavat ympäriltä ja kaikki on taas kurjaa. Väkivalta ja ryyppääminen eivät kuitenkaan poistu kuvioista missään vaiheessa.

Pääosin novellien juonet eivät ole mitenkään kovin monimutkaisia, joten lukeminen käy sutjakkaasti. Etenkin neuvostoajan novelleista näkyy myös selvästi tietynlainen agenda, tai ehkä voisi sanoa, että liian soraääniset novellit loistavat poissaolollaan. Tämän vuosituhannen puolelta mukana taas on jokunen kokeellisemmankin kerronnan tarina. Kaiken kaikkiaan udmurtialainen kirjallisuus on hyvin miehistä, sillä 37:stä mukana olevasta kirjailijasta vain seitsemän on naisia, ja naiskirjailijat keskittyvät selvästi kokoelman uudempaan päähän.