Maailmassa on jonkun verran ihmisiä, jotka vanhenevat erityisen hitaasti. Kun muut saavat sen selville, vaarojahan siitä seuraa. 1500-luvun lopulla syntynyt päähenkilö kelailee menneisyyttään nykypäivästä käsin ja pohtii etenkin suhteitaan toisaalta muihin pitkäikäisiin ja toisaalta tavanomaisen lyhytikäisiin ihmisiin.

Poikkeuksellinen pitkäikäisyys ja siihen liittyvä (puoli)jumaluus vaikuttaa näin jälkikäteen katsottuna olleen oikea 10-luvun kirjallinen trendi. Vastikään luin David Mitchellin 2014 ilmestyneen Luukellot, ja samaa teemaa ovat käsitelleet kotimaisessakin kirjallisuudessa ainakin Carita Forsgren Ambrosiassa (2018) ja Katri Alatalo kirjassaan Ikuisesti, siskoni (2019). Luukellojen tapaan tässäkin kirjassa taustalla häilyy myös jonkinlainen salaliitto, joskin eri tahojen välinen yhteenotto on jäsentymättömämpää. Ja hämmentävän samanlaisissa maisemissa tässäkin kirjassa kuljetaan...

En ehkä kaipaa nyt enää vähään aikaan taas yhtä variaatiota tästä samasta teemasta, etenkään sellaista, joka ei tunnu tuovan käsittelyyn mitään uudella tavalla kiinnostavaa. Mutta joo, ihan kepeää luettavaahan tämä oli, vaikkei tajuntaa räjäyttänytkään.