Hautala onnistuu muutamalla osuvalla lauseella piirtämään niin moniulotteisia ja tarkkoja kuvia suomalaisista ihmisistä ja kulttuurista, että kyllä tällaista romaanimittaista Leevi and the Leavingsia oikein mielellään lukee. Mutta silti on käynyt niin, että äärimmäisen esittävistä kappaleista koottu mosaiikki on kokonaisuudessaan liian abstrakti, eikä peräkkäisillä ihmiskohtaloilla tunnu olevan tapahtumapaikan lisäksi muuta yhteistä kuin se, että ihmiset ovat hetkeksi sattuneet samaan paikkaan. Kokonaisempi kehystarina olisi ollut jees.