80-luvulla minulla oli sarjan muut käsikirjat, mutta ei tätä, ja luin tämän nyt ensimmäistä kertaa. Suurin pettymys on ehkä nimi: noidat mainitaan vain kaksi kertaa, kummallakin kerralla lähinnä sivuseikkana. Mutta kyllä tämä sentään käsikirja on sikäli, jos mielletään käsikirja hakuteokseksi eikä opaskirjaksi (kuten samaan sarjaan kuuluvat salapoliisin ja vakoilijan käsikirjat).

Monet ovat kertoneet kirjan juttujen pelottaneen heitä lapsena, mutta näin aikuisena lukiessa kaikki kirjan ”kauheudet” ovat lähinnä keskinkertaista höttöä. Hyvä muistutus siitä, miten eri tavalla lapset ja aikuiset voivat lukea samoja asioita ja käsittää pelon aiheita.

Mutjoo, nyt on tämäkin aukko sivistyksessä paikattu.